Singeriläinen vai hurahtaja?

Vastustan ihmisten keinotekoista luokittelua, kulttuurisia ja sosiaalisia stereotypioita, kategorisia olettamuksia ja dikotomioita noin yleensä. On kuitenkin olemassa tyypittely, jonka perusteella ihmiset voidaan jakaa yksiselitteisesti kahtia. Nämä kaksi ihmistyyppiä poikkeavat niin perustavalla tavalla toisistaan, että uskon eron olevan tilastollisesti merkittävä, universaali ja tosi.

Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat ihmiset, jotka perehtyvät itseään kiinnostaviin asioihin huolellisesti ja omaksuvat uusia tapoja ja toimintoja osaksi elämäänsä järkevästi ja suunnitelmallisesti. Vähän niinkuin ompelukone, vakaasti ja tasaisesti tikkaamalla eteenpäin. Tiedättehän Singerin?

Singeriläinen henkilö, joka kiinnostuu vaikkapa kokkaamisesta, tutustuu monipuolisesti alan kirjallisuuteen, ottaa selvää eri vaihtoehdoista ja kokeilee rauhallisesti uusia reseptejä. Tyypillisiä singeriläisiä toimintamalleja ovat vaihtoehtojen huolellinen vertailu ja päätösten tarkka harkitseminen. Singeriläiset voivat toki olla kiinnostuneita monista asioista samaan aikaan ja tällöin he ottavat käyttöön siksakkauksen. Mennään vaan eri suuntiin ja monelle alueelle, kunhan mennään suunnitellusti ja järjestyksessä, siksakkaamalla.

Toisesta kategoriasta löytyvät hurahtajat. Hurahtajat eivät kiinnostu, perehdy, paneudu tai tutustu asioihin, vaan hurahtavat niihin. Myös hurahtajan maailmaan mahtuu useampi kuin yksi kiinnostuksen kohde, mutta kaikki muut asiat ovat täysin alisteisia hurahdukselle.

Hurahtajan hurahtaminen noudattaa tiettyä kaavaa. Hurahdusta edellyttää piinallinen vaihe, jossa hurahtaja kärsii "kissa pistoksissa"-tuntemuksista ja tuntee käyvänsä samaan aikaan sekä ylikierroksilla että alikapasiteetilla. Elämästä tuntuu puuttuvan jotain ja olo on rauhaton. Siinä missä singeriläinen on elämäänsä pääosin tyytyväinen ja hakee siihen kaikessa rauhassa täydennystä, hurahtaja kokee ikävällä tavalla olevansa jotain aivan oleellista vailla. Hurahtajan alitajunta käy kovilla kierroksilla ja tuntosarvet ovat ulkona oikean hurahduskohteen tunnistamiseksi.

Varsinainen hurahtaminen tapahtuu sekunnin murto-osissa. Tyypillinen hetki hurahtamiselle on aamuyö klo 03.00, jolloin hurahtaja herää ja tajuaa kirkkaasti, mikä tulee jatkossa täyttämään hänen elämässään sillä hetkellä vallitsevan vajeen. Hurahtaja hurahtaa:

"Atkinsin dieetti: loppuelämäni valinta painonhallintaan, hyvinvointiin ja atooppiseen ihottumaan. Huomenna raivataan jääkaappi ja tyhjennetään lähimarketin kananmunaosasto - ei enää koskaan huonoja hiilareita!"

"Puolimaratonille puolen vuoden päästä? Kyllä! Hyvästi vähäinen uni ja sekava ruokarytmi. Tilauksessa uusi älyranneke, huippukalliit lenkkarit ja PT-sovellukset!"

"Mindfulness! Nyt loppuu kiire ja ylikuormitus. Joogamatto ja stressipallo esiin ja tästä välittömästi viikonloppukurssille meditoimaan."

"Konmari? En ole koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa hyvältä...Katos vaan, tyhjensinkin jo eteisen ja autotallin kaikki kaapit ja laatikot ja varastot tähän lattialle kierrätystä varten. "

Hurahtajalle tyypillisiä toimintamalleja ovat holtittomuus, impulsiivisuus ja jääräpäinen kyvyttömyys nähdä vaihtoehtoja hurahduksen kohteelle. Myös ilmaukset "lähteä lapasesta", "sokka irti" ja "vain takavalot näkyvät" liitetään jonkin verran useammin hurahtajiin kuin singeriläisiin.

Sosiologisesti on mielenkiintoista se, että sekä singeriläisellä että hurahtavalla lähestymistavalla voidaan päätyä täysin samanlaisiin valintoihin työn, harrastusten, ruokavalion, liikuntatottumusten, hyvinvoinnin ja vapaa-ajan suhteen - vain tavat päätyä niihin poikkeavat ratkaisevasti toisistaan. Yksilöiden, parisuhteiden, perheiden ja kansantalouden hyvinvoinnin kannalta voisi kuitenkin olla perusteltua lisätä edelleen ymmärrystä näistä toisiaan rikastuttavista suuntautumisista.

Tuplataskaamisesta työelämän uusi musta

Työelämässä kuuluu multitaskata eli tehdä montaa tehtävää samaan aikaan. Multitaskaaja on motivoitunut ja tehokas työntekijä, joka yhdellä kädellä heittelee ilmaan palloja ja lopuilla käsillä ottaa niitä vastaan.

Multitaskaajan työ on pirstaloitunut pieniksi palasiksi, joita tehdään suurissa verkostoissa. Pieniä palasia ja suuria verkostoja sovitellaan yhteen sähköpostissa, doodlessa, googledrivessa, moodlessa, intrassa, extrassa, whatsappissa ja facebookissa. Niin ja palavereissa, workshopeissa, seminaareissa ja työpajoissa. Työpaikalla, kotona, läsnä ja etänä, työajalla ja vapaalla.

Multitaskaaminen heijastaa ja vahvistaa käsitystä työelämästä palapelinä, jossa palat on heitetty ilmaan, sitten käsketty ottaa ne kiinni, mutta lopulta kielletty kokoamasta yhteen. Kokonaisuus jää etäiseksi, kun huomio kiinnittyy ilmasta putoileviin palloihin ja irtonaisiin palapelin paloihin. Multitaskaajalta kädet eivät lopu koskaan, eivät myöskään pallot - työmotivaatio, työnilo ja tehokkuus sen sijaan voivat loppua.

Itse olen päättänyt uida vastavirtaan - jos ei tässä niin missä sitten? Olen päättänyt tehdä työssäni vain ja ainostaan kahta asiaa ja niitäkin eri aikaan - järjestän ja vuorovaikutan. Nämä kaksi asiaa täyttävät työpäivät ja ne riittävät, en siis tee yhtään sen enempää enkä yhtään vähempää.

Jatkossa täytän ajatukseni, tekemiseni ja kalenterini ihmisten, asioiden, prosessien, sanojen, eurojen ja verkostojen järjestämisellä sekä lisäksi vuorovaikutuksella ihmisten, asioiden, prosessien, sanojen, eurojen tai verkostojen kanssa. Johtaminen, laatutyö, taloushallinto, kehittäminen, opetus, konsultointi jne. putoavat tästä lähtien kätevästi kahteen kategoriaan: järjestämiseen ja vuorovaikutukseen. Sen sijaan, että puuhastelisin useilla eri alueilla ja kokisin riittämättömyyttä niillä kaikilla, keskityn syventämään osaamistani järjestämisessä ja vuorovaikutuksessa.

Oliko hyvä palaveri? Ei, mutta syntyi kyllä hyvää vuorovaikutusta. Ovatko tylsät toimistorutiinit kasaantuneet? Eivät, mutta pitääkin varata aikaa arjen järjestämiselle. Onko liikaa kokouksia? Liikaa sähköposteja? No riippuu ihan siitä, mitä niissä järjestetään ja miten hyvin vuorovaikutus siellä sujuu. Miltä kalenterisi näyttää ensi viikolla? No kyllä sinne aina lisää vuorovaikutusta mahtuu, kun ensin järjestän tämän viikon uudelleen.

Mikä sitten muuttuu? Ei välttämättä mikään muu kuin näkökulma ja asenne, mutta se riittää. Tervemenoa multitaskaaminen - tuplataskaaminen on työelämäni uusi musta!

Ilo on meidän puolellamme

Oppimisen ilo on oppivelvollisuuden uusi musta. Suomalainen yrittäjyys, koulutusvienti ja digiloikka lepäävät oppimisen ilon varassa. Kasvatustieteilijät, filosofit, kauppatieteilijät, humanistit, innovoijat, tutkijat, kehittäjät ja konsultit ovat harvoin olleet yhtä samaa mieltä mistään muusta kuin ilon merkityksestä oppimiselle. Oppiminen ilman iloa on epätodennäköistä, keinotekoista ja epäilyttävää.

Koska meitä kiinnostaa oppimisen edistäminen, meitä kiinnostaa myös ilon edistäminen. Ilohan on meidän puolellamme.

Mistä oppimisen ilo sitten kumpuaa? Oma ajankohtainen kokemukseni liittyy tämän blogin kirjoittamiseen. Ensin olin itsekseni iloinen ideasta, sen jälkeen ilahduin hyvistä toteutusvinkeistä ja -linkeistä, sitten kokeilin ja jaoin tuotoksen ja lopulta iloitsin välittömästä palautteesta. Koko prosessin ajan koin puhdasta, silkkaa oppimisen iloa. Ehkä se ei ollut sellaista iloa, mitä koin viime viikolla kun Andre Wickström lisäsi Stand Up-showssaan erilaisiin sanoihin "saaristolais"-etuliitteen, mutta kyllä se iloa oli. Ja joka tapauksessa se oli iloisempaa iloa kuin se, mitä koin kun viereisellä kaistalla ajelehtiva pakettiauto osui edellään ajavan auton puskuriin sen sijaan, että olisi tärähtänyt minun autoni kylkeen.

Kokeneilta bloggareilta opin ilokseni (tai mahdollisen lukijan iloksi) että blogeissa ei jaaritella, vaan asiat kiteytetään listoiksi. Jos kaveri on löytänyt neljä iloa lisäävää asiaa, löydä sinä viisi! Oma listani oppimisen iloa edistävistä asioista on tässä:

Oppimisen ilon edistäjät

1. Havahtuminen siihen, mitä ei osaa.

2. Kipinä siihen, mitä voi tehdä oppiakseen.

3. Kontakti niihin, jotka voivat ohjata ja auttaa.

4. Palaute niiltä, jotka jo osaavat.

Se viides ja ehkä kaikkein arvokkain oppimisen ilon edistäjä on aika. Havahtuminen, syttyminen ja sytyttäminen, vuorovaikutus ja palautteen pyytäminen, antaminen ja hyödyntäminen edellyttävät aikaa ajattelulle ja olemiselle.

Oppimisen aika ei enää ole sama (ei kai ole koskaan ollutkaan) kuin opettajan ohjauksessa koulussa vietetty aika. Vastuu oppimisesta ja oppimisen ilosta ja toisaalta myös vapaus oppia valuu yli koulutilojen ja lukujärjestyksen kaikkialle sinne, missä oppijat muuten aikaansa viettävät. Kotiin ja kavereille, sosiaalisiin verkostoihin, metroihin, peleihin ja yhteisiin vapaa-ajan tiloihin. Formaalin oppilaitoksen opettajien ja ohjaajien käytettävissä oleva aika taas näyttää yhä enemmän täyttyvän muualla tapahtuvan oppimisen tunnistamisella ja tunnustamisella, ohjauksella ja arvioinnilla.

Jos edelleen edes ajatuksissamme rajaamme oppimisen (ilon) ajan oppilaitoksessa tai koulussa vietettyyn aikaan, astumme miinaan sekä vallitsevan oppimiskäsityksen että koulutusta koskevien ankarien säästökuurien edessä.

Kun oppimisen ilo on ajasta ja paikasta riippumatonta, rakentuu samalla uudenlainen oppija. Pulpettirivin etupaikka täydentyy skeittirampilla, viittaaminen twiittaamisella ja läksyjen suorittaminen Minecraftin tai shakin pelaamisella. Ja näköjään sitä oppimisen iloa voi edistää ihan soffanpohjaltakin. Kyllä se ilo on meidän puolellamme.

Maanantaikappaleita ja paloja maanantailta

Jos viikonpäivät ovat tuotteita tai palveluja, maanantain kohdalla on jokin brändäyksessä mennyt merkittävällä tavalla metsään. Miksi maanantain brändipersoona heijastelee ruuhkavuosien keskellä taistelevan, keski-ikäisen toimistotyöntekijän aamuyön tuntien peilikuvaa? Tai keskisuomalaisen, keskikokoisen huoltoaseman takapihaa keskellä marraskuuta? Tai keskimääräistä kehnompaa lopputulosta oikeastaan mistä vaan - maanantaikappaletta?

Kysehän voi yksinkertaisesti olla siitä, että emme ole osanneet määritellä maanantain kohderyhmää ja sen tarpeita oikein. Ehkä emme ole osanneet ottaa käyttäjiä mukaan maanantain muotoiluun, vaan olemme kompastuneet perisuomalaiseen syntiin, tuotekeskeisyyteen:

Yes, tämä seitsemäskin päivä toimii hyvin - tehokas aika alkaa kuudelta ja päättyy viiden paikkeilla ja siinä on tasan 24 tuntia ihan niin kuin näissä muissakin - ja sitä saa muuten kaikissa harmaan sävyissä.

Vai olemmeko yksinkertaisesti asemoineet maanantain väärin suhteessa sen kilpailijoihin? Jos maanantai olisi sijoitettu torstain ja lauantain väliin, markkinaosuus käyttäjien
sydämestä olisi todennäköisesti aivan toista luokkaa kuin nyt. Työyhteisön "Casual Monday" olisi itse asiassa viikon odotetuin päivä!

Tiukasti säädelty viikonpäiväpolitiikka tuo oman jähmeän lisänsä maanantain heikkoon markkina-asemaan. Kuka sen loppujen lopuksi määrittelee, että jokaisen viikon pitäisi alkaa samalla päivällä - miksei viikonpäivien järjestystä arvota joka viikko erikseen? Sovitaan, että ensi viikolla startataan tiistailla ja seuraavaksi tulee sunnuntai ja eletään sitten sen mukaan! Esimerkiksi torstaille tekisi ihan hyvää joutua välillä karaisemaan "toivoa täynnä" olevaa identiteettiään maanantain paikalla.

Tässä blogissa keskiössä ei kuitenkaan ole maanantai, vaan ihmettelyn aiheena on oppimisen ja työntekemisen ilo. Mitä meidän pitäisi nähdä ja tehdä toisin, jotta oppimisen ja työn iloa edistäviä tekijöitä olisi entistä enemmän ja niitä hidastavia tekijöitä entistä vähemmän? Jos maanantaina tuntuu pääsääntöisesti kurjalta lähteä töihin tai opiskelemaan, onko meidän helpompaa siirtää maanantai muualle vai voimmeko muuttaa jotain maanantain ympärillä tai takana olevaa tai siihen kietoutunutta estettä tai hidastetta?

Piece of Monday-blogi perustuu vahvaan visioon oppimisen ja työntekemisen ilosta. Tarkoitus on olla osa perhosvaikutusta, jonka globaali lopputulos on maanantairauha - mitä ikinä se sitten missäkin päin maailmaa juuri nyt merkitsee.

Ja tässä listattuna niitä aidoimpia Maanantaikappaleita - olkaapa hyvä!