5.11.2016

Valitse ärsyttävyytesi

Viime aikoina somessa on kiertänyt listoja ärsyttävistä sanonnoista. Esimerkiksi käsitteet meikämandoliini ja teikätamburiini saavat aikaan kylmiä väreitä ihmisissä Hangosta Kemiin, vaikka ilmeisesti joku niitä jossain kuitenkin käyttää.

Kukaan ei kuitenkaan tietääkseni ole tutkinut suomalaisia ärsyttäviä asioita kattavasti, koko väestön tasolla. Jos tällainen tutkimus tehtäisiin, sen tulokset voitaisiin visualisoida käänteisen nuppineulatyynyn näköisenä maisemana. - Kas, Kaarinan seudulla eniten ärsytyspiikkejä näyttää nostavan ruoka suussa puhuminen ja kesäaika. - Menossa Kemiin? Älä vaan ota puheeksi digiloikkaa ja sinuna petaisin sängyn ennen aamiaista! - Keravalta kotoisin? Onpas teillä vaikuttava piikki tuolla sakkaavan joukkoliikenteen kohdalla!

Minut itseni ajaa hulluuden porteille mielettömän ärsyttävä asia, nimittäin ruokapöydän jättäminen pyyhkimättä. Tämä on sellainen asia, jonka uskon nostavan ärsytyspiikkejä kansallisella tasolla - mitenkään kaikkia muita ärsyttävyyksiä väheksymättä. Kun olet ruokaillut, pyyhit pöydän sen jälkeen. Aina. Joka kerta. Aika yksinkertaista. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Ärsyttävien asioiden tunnistamisella ja tunnustamisella voisi olla kansantaloudellisesti merkittäviä vaikutuksia palvelujen kehittämiselle, matkailulle ja perheiden hyvinvoinnille. Esimerkiksi hotelliketju, jonka palvelulupauksena olisi aina puhtaaksi pyyhityt pöydät aamiaisravintolassa, saisi ennennäkemättömän kilpailuedun muihin nähden - ihan vain vähentämällä merkittävästi yöpyjien ärsyttämistä.

Ärsyttävien asioiden lisäksi pitäisi tutkia myös ihmisten ärsyttävyyttä yksilötasolla. Tiedän, että aiheesta on jo kirjoitettu kirja "Provo opas: Ärsyttämisen jalo taito" (tekijät Tero Kartastenpää ja Jani Timonen), mutta - ärsyttävää kyllä - en ole lukenut sitä. Kattavan tutkimuksen pohjalta voisi kehittää työkalun, jonka avulla omaa ärsyttämisprofiiliaan voisi selvitellä itse- tai vertaisarvioinnilla. Tuntuu siltä, että tällaiselle tiedolle olisi valtavasti käyttöä.

Itse olisin valmis neuvottelemaan ja käymään kauppaa ärsyttävyyksistä, jos sekä maantieteellinen ärsyttävyysmaisema että oma ärsyttämisprofiilini olisi tutkitusti tiedossa. - No niin, perillä ollaan täällä Raumalla. Sovitaanko, että minä en sano kertaakaan "maanantai", "loistava" enkä "mahtava", mutta te taas lupaatte pyyhkiä pöydän joka aamu ennen kuin tulen aamiaiselle?

Ärsyttävyyksien vaihtokaupassa voisin jopa harkita jostain ärsyttävästä tavasta luopumista. Luopuisin ehkä käytettyjen tulitikkujen piilottamisesta takaisin tulitikkulaatikkoon (vaikka niiden koti on siellä), auton avainten jatkuvasta hukkaamisesta (kai ne saisi jotenkin kiinni vaikka ranteeseen) tai kokousten hidastamisesta täysin aiheeseen liittymättömällä monologilla (tämä on ehkä liikaa luvattu) - kunhan saisin itselleni puhtaaksi pyyhittyjen pöytien lisäksi kengistä tyhjän eteisen ja hissit, joissa seistään piirissä selät vastakkain ilman kiusallista pakkoa katsekontaktiin tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa.



Ärsyttävyys on arkinen, kaikkia koskettava ja kiehtova kenttä, jota ei vielä tunneta tarpeeksi hyvin. Meillä, joilla asiat ovat oikeasti hyvin, on ehkä varaa tutkia tätäkin asiaa tarkemmin - varaa valita ärsyttävyytemme.