Vuoden loppu on kaiken alku

Taidan olla niitä ihmisiä, joille vuodenvaihde edustaa maksimaalista suursiivousta/inventaariota/välitilinpäätöstä elämän kaikilla mahdollisilla kuviteltavilla osa-alueilla. Siivoan kaapit ja sähköpostit, suoritan vuosittaiset terveystarkastukset ja kuntotestit, vaihdan pankin ja vakuutusyhtiön, alan konmarittaa, pelata minimalismipeliä ja hengittää syvään joka aamu ennen aamukahvia. Lupaan halata ihmisiä, eläimiä ja puita (paitsi en eläimiä) enemmän, enkä enää suostu kiireen vietäväksi. Syön mustikoita ja kasvatan yrttejä ikkunalaudalla. Säilytän muutaman tarkkaan valitun paheen, jotta en ala ärsyttää muita ihmisiä tarpeettomasti.

Tammikuu on kuukausien maanantai ja melkein samaan yltää myös syyskuu. Elokuu ei ehdi maanantaiksi vaan kelluu kesän ja syksyn välitilassa vähän kuin sunnuntai-ilta. Ei siinä oikeasti ole sitä potkua, jota maanantailta vaaditaan. Tammikuulla on potkua ja sen takia siihen kannattaa panostaa. Maanantai on viikonpäivien puhdas lupaus - tabula rasa, mahdollisuus uuteen alkuun - ja koko vuoden mittakaavassa niin on tammikuukin.

Ihana tammikuu. Kuin ihmeen kaupalla kaikki hyvä alkaa tammikuussa ja samantien myös kaikki huono saa loppunsa, ihan samassa aikaikkunassa. On oikeastaan ihme, ettei tästä ihmeestä ole syntynyt enempää lauluja tai runoutta. Se, kuka keksi rakkauden, on kaikkien huulilla, mutta kuka ihmettelee kuka keksi tammikuun? Jenni Vartiainen lienee ainoa nopeasti tunnistettava artisti, joka on nostanut tammikuun kaiken kansan tietoisuuteen varsin puhuttelevalla lyriikallaan: 

On tammikuu pitkä ja tipaton

Tammikuu synkkä ja hipaton
Vain sinusta oon selvästi päihtynyt
Tähän elämään uudestisyntynyt.

Suomen kielessä tammi tarkoittaa napaa, akselia, keskipuuta. Tämä kuu jakaa vaikean talviajan kahtia ja on siten keskellä. Se on siis talven keskus.

Tammikuuhun panostaminen on ehdottomasti helpointa joulukuussa. Jo helmikuussa se on huomattavasti haastavampaa, ellei mahdotonta. Jouluperinteet rohkaisevat kaikenlaiseen listaamiseen, järjestämiseen ja raivaamiseen, jotka siloittavat tietä tammikuulle. Ihan kaikki on mahdollista tammikuussa - joulukuun puolelta katsottuna. Joulukuussa voi laiskotella, tuhlata, koristella, ja nautiskella rauhassa. Rajan toisella puolella taas - joulukuusen ja ilotulitusrakettien takana - odottaa ryhti, säästäminen, askeesi ja arki.

Ja sitten tammikuun alkupuolella, helmikuuta kohti mennessä, tästä joulukuun unesta voi herätä virkistyneenä ja jatkaa kuten aina ennenkin.

Tulkintoja tontuista

Pakko varoittaa jo etukäteen: Jos tonttu on sinulle sympaattinen ja hellyttävä satuhahmo, ÄLÄ LUE TÄTÄ TEKSTIÄ. Tässä tekstissä nimittäin pureudutaan tonttujen todellisiin luonteenpiirteisiin ja tarkoitusperiin, eikä niillä valitettavasti ole mitään tekemistä sympatian tai satujen kanssa.

Tonttuja on kaikkialla ympäri vuoden, joka puolella yhteiskuntaa. Ruuhkabusseissa, kahviloissa ja pankkijonoissa. Virkapukua he käyttävät vain kausittain ja tässähän se ongelma piileekin: Eivät tontut rajoita tonttuiluaan jouluun, vaikka Joulupukin toimeksiannot heidän julkisuuskuvaansa leimaavatkin.

Tonttujen ammattikunnan globaali pääviesti on: "Ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa." ja tällä viestillä on erittäin lamaannuttava vaikutus esimerkiksi maanantai-aamuisin työpaikoilla. Juuri kun ajattelet aloittavasi työviikon hyvällä fiiliksellä meluamalla hiukan kahvihuoneessa, jostain alitajunnasta tulee viesti: "...ei meluta saa..." ja alat vilkuilla ikkunoita pelonsekaisissa tunnelmissa. Se siitä työn imusta.

Wikipedian mukaan "Joulutonttujen kerrotaan tarkkailevan piilopaikoistaan lapsia selvittääkseen, ovatko nämä kilttejä." No eihän se tontuille todellisuudessa riitä. He tarkkailevat piiloistaan sanomalehtien, iPadien ja silmälasiensa takana myös aikuisia: Ollaanko täällä oltu kilttejä? Ja taivas varjele jos ei olla... Nimittäin verkosta löytyvän lähteen mukaan "nykyään joulutontut toimivat Joulupukin apulaisina mm. tiedustelutehtävissä ja kertovat kuulumiset Joulupukille". Että ei se vielä mitään, jos tontut kyttäävät ja kontrolloivat virheitäsi, ne sotkevat siihen myös Joulupukin!

Tontut kuormittavat myös terveyskeskuksia epätyypillisillä elintavoillaan. Eräänkin lääkärin epätoivoissaan kirjaama diagnoosi on päätynyt suomalaiseksi laululyriikaksi saakka: "Ääneti kuu käy laskemaan, puissa lunta on valkeanaan. Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta." No ei kai se saa unta, jos sillä on tapana arkiaamuista iltaan saakka kyttäillä muiden tekemistä ikkunan takaa ja muista piilopaikoista! Ilmeisesti ongelma on unettomuuttakin paljon hankalampi ja laajempi vyyhti, koska toisen potilaskertomuksen mukaan "Nukkuu tonttu lailla pöllön päivän joulukuun". Ei kuulosta normaalilta.

Kaiken kaikkiaan tontut ovat häikäilemätöntä porukkaa ja perustavat toimintansa katteettoman markkinointiviestinnän varaan. Kukapa ei olisi kuullut totena väittämää "Pikkuinen tonttu hyppeli näin, jalassa tossut väärinpäin." Matti Makkosen dokumentaarinen runo kuitenkin kumoaa yksiselitteisesti myytin tontusta pirteänä ja ahkerana toimijana. Mitä vielä: "Tontut touhujamme kahtoo, joku puuron, kinkun laittaa." Joku laittaa ja joku laittaa ja jotkut muut vain "kahtoo" päältä - no just!

Mutta ei siinä mitään, kiitos vaan joulutervehdyksestä, jossa luki "Tontun saattaa nähdä missä vaan, lähetin sen sinuakin katsomaan."

Väsynyt on poikki

Väsymystä on montaa eri lajia. Tässä vaiheessa vuotta kuulee usein puhuttavan kisaväsymyksestä. Kisaväsymys viittaa tiettyyn urakkaan ja tilanteeseen, jossa joku on antanut kaikkensa. Väsyttää ja kisat saisivat jo päättyä. Reilun kisan jälkeen kisaväsymyksen taltuttaa parhaiten luomulääke eli lepo.

Sitten on sitä väsymystä, jonka paras synonyymi on ehkä ketutus. Se, kun ottaa päähän ja ketuttaa niin paljon, että mikään ei huvita eikä mitään jaksa. Tämän väsymyksen päihittämiseen on kaksi vaihtoehtoista vastareaktiota: hyökkääminen tai pakeneminen. Hankalaa ketutuksessa on se, että väsymys jää helposti hyökkäyksen ja/tai pakenemisen taakse ja ulkopuolisen on vaikea ymmärtää kettuuntuneen käyttäytymistä. Vuorovaikutuksessa on liian usein läsnä pahansuopa kettu, kun oikeasti paikalla kuuluisi olla herkkä ja loukattu murmeli. Asioiden pitäisi näissä tapauksissa ratketa puhumalla asioista, väsymys väistyisi sitä kautta ehkä parhaiten.

Kaikkein rankin väsymys on sitä, kun väsyttää jo niin paljon, ettei enää edes nukuta. Kun ei kerta kaikkiaan ole enää voimia ja ajatuskin avun pyytämisestä uuvuttaa. Väsynyt ei jaksa, väsynyt on poikki. Tähän väsymykseen ei ole toimivaa keittiöpsykologiaa eikä helppoja keinoja, vaan avuksi pitää saada mahdollisimman nopeasti ammattilaiset. 

Kaikki väsymys ei kuitenkaan ole negatiivista vaan myös voimaannuttavaa. Ihan parasta on yliväsynyt joukkohysteria, jolloin päästetään irti kaikesta järkevästä ja hekotetaan tyhmille jutuille. Vai olisiko parasta sittenkin ylipitkän lenkin, valtavan itse kootun halkopinon tai flow-tilassa vietetyn koulutuspäivän aiheuttama väsymys? Se, kun olo on kuin puhkaistulla ilmapallolla - kevyesti tyhjä.

Aikoinaan loukkaannuin, kun kollega veti minut vakavana sivuun workshopissa ja sanoin minun kuulostavan katkeralta ja väsyneeltä. Ja kun esimies pyysi (muutamaa vuotta myöhemmin)  firman juhlissa hyvää herraseuraani ottamaan yhteyttä, jos ketutus tai kisaväsymys joskus nostaisivat päätään ja vaikuttaisivat kotioloihin. Tai kun hyvä ystävä totesi, että näytän ihan järkyttävän väsyneeltä.

Nyky-ymmärrykselläni tulkitsen nuo interventiot välittämisenä ja huolenpitona. Minä olin näille huomauttajille tärkeämpi, kuin väsymystä aiheuttava tilanne. No, kun näistä tilanteista on selvitty, miten minä nyt läheisenä, kollegana tai esimiehenä opin tarttumaan näihin tilanteisiin ja tunnistamaan uupumisen? Entä miten me velvollisuudentuntoiset ja kuuliaiset kansalaiset opimme ottamaan vastaan apua, kun meillä onnellisilla siihen useimmiten on mahdollisuus?

Pimeys ja sateinen sää lisäävät väsymystä. Toisaalta valoja syttyy ihan uusiin paikkoihin ja ne erottuvat pimeydessä kirkkaammin ja paremmin. Toivottavasti vuodenvaihteen väsymys on pääosin sellaista, jonka lepo, tauot ja läheiset ihmiset saavat kääntymään hyväksi energiaksi kevättä kohti.

Matkaseuraa ja seuraelämää seuramatkalla ja elämässä

Matkateema, osa 2. Elämä on kuin matka, mutta matka se vasta onkin kuin elämä. Ja matkalle mahtuu seuraa jos jonkinlaista. Löytyy sitä itse valittua seuraa ja sitten löytyy matkanjärjestäjän tai sattuman järjestämää seuraa: eri ikäistä, eriväristä, eri mieltä olevaa ja eri paikoista kotoisin olevaa porukkaa, vähän matkakohteesta riippuen. Keskiverron, keskiluokkaisen ja keski-ikäisen suomalaisen matkalle ja elämään mahtuu melkein kohteesta riippumatta aika varmasti joku Siilijärveltä, joku Lahesta ja joku josta ei pirukaan ota selvää, kun ei se suostu kertomaan itsestään mitään.

Elämästä voi joissain tapauksissa selvitä kertomatta itsestään juurikaan mitään seuralaisilleen, mutta matkalla se riippuu oppaasta. Jos oppaaksi sattuu reipas ja seuraleikkeihin mieltynyt "Anne", huomaat pian tietäväsi matkaseurueestasi enemmän kuin kotiin jääneestä puolisostasi. Jos taas opas on enemmän "Ritva"-tyyppiä, saa koko seurue vetäytyä rauhassa kuoreensa, mutta sen sijaan Ritvasta tiedämme matkan jälkeen kaiken.

Kokenut matkustaja tunnistaa matkaseuralaistensa roolit viidessä minuutissa. Tuo rouva ei tyydy mihinkään majoitusta, ruokailua tai aikatauluja koskevaan ratkaisuun, vaikka ne on präntätty matkaesitteeseen ja ohjelmaan moneen kertaan jo ennen matkalle lähtöä. Hän tulee vaihtamaan hotellihuoneensa ja mahdollisesti koko hotellin ennen ensimmäisen päivän iltaa. Oppaan viereen istumaan pyrkinyt pariskunta tulee ehdottamaan koko ryhmälle ylimääräistä yhteistä ohjelmaa kaikkiin niihin kohtiin ohjelmassa, joissa lukee "omaehtoista tutustumista kohteeseen". Nuo kolme naista taas ovat alleviivanneet ohjelmasta nimenomaan ne kohdat, joissa lukee "omaehtoista tutustumista kohteeseen" ja merkkailleet punaisia kysymysmerkkejä kohtiin "yhteinen lounas" ja "tutustumista kohteeseen oppaan johdatuksella".

Matkasta selviytymisen strategiat ovat kullekin matkustajatyypille ominaisia, hienovaraisia ja pätevät elämään yleensäkin. Yksinäinen susi järjestää aamiaispöytänsä sen näköiseksi, että odottaa siihen saapuvaksi seuraa, jolloin siihen ei valitettavasti enää mahdu muita. Vaikutelman vahvistamiseksi susi vilkuilee jatkuvasti kelloa ja ovea ja joissain tapauksissa vastailee näyttävästi jopa puhelimeen, joka ei ole soinut: "Ok joo...joo, olen varannut teille pöydän, ai just ootte tulossa?" Muussa elämässä samaa toimintoa voi toteuttaa vaikka outlook-kalenterissa, jossa päivät ja illat saa näyttämään varsin varatuilta merkkaamalla niihin yksityistapahtumina esimerkiksi kaupassa käynnit, viikon tv-sarjat ja ajattelutauot. "Ai pikkujoulut torstai-iltana kolmen kuukauden päästä? Sori ei käy, on ihan täyttä!"

Seuraa janoava ei anna edellisten strategioiden mitenkään häiritä itseään. Hän siirtää epämääräisillä laukku- ja kaulaliinamytyillä varatuiksi merkatut tuolit määrätietoisesti lähemmäs toisiaan, raahaa pöydän viereen oman tyhjän tuolinsa, täräyttää puurolautasen pöytään ja pyytää yksinäistä sutta merkkaamaan listaansa, mihin kaikkeen ylimääräiseen ohjelmaan tämä aikoo matkalla osallistua. Jolloin yksinäinen susi kaivaa salamannopeasti esiin outlook-kalenterinsa ja toteaa harmikseen olevansa varattuna ajankohtina. Ja niin edelleen...

Viimeisenä matkapäivänä matkalainen on niin onnellinen lähestyvästä kotiinpaluusta, että huomaa hämmästyksekseen olevansa varsin kiintynyt sekä matkaoppaaseen että -seuraan. Hätäisimmät vaihtavat jo puhelinnumeroita ja yksinäinen susikin suostuu ryhmäkuvaan lentokentän baarissa.

Maanantai-aamuna alkaa uuden matkan varaaminen. Jos tällä kertaa lähtisikin omatoimimatkalle Intiaan tai yksin reilaamaan Europpaan? Tai jos sittenkin varaisi matkan, jossa mukana tulisi opas ja ihan pieni seurue. Tai vähän isompikin seurue, ei se nyt välttämättä niin paha ole.