Tuplataskaamisesta työelämän uusi musta

Työelämässä kuuluu multitaskata eli tehdä montaa tehtävää samaan aikaan. Multitaskaaja on motivoitunut ja tehokas työntekijä, joka yhdellä kädellä heittelee ilmaan palloja ja lopuilla käsillä ottaa niitä vastaan.

Multitaskaajan työ on pirstaloitunut pieniksi palasiksi, joita tehdään suurissa verkostoissa. Pieniä palasia ja suuria verkostoja sovitellaan yhteen sähköpostissa, doodlessa, googledrivessa, moodlessa, intrassa, extrassa, whatsappissa ja facebookissa. Niin ja palavereissa, workshopeissa, seminaareissa ja työpajoissa. Työpaikalla, kotona, läsnä ja etänä, työajalla ja vapaalla.

Multitaskaaminen heijastaa ja vahvistaa käsitystä työelämästä palapelinä, jossa palat on heitetty ilmaan, sitten käsketty ottaa ne kiinni, mutta lopulta kielletty kokoamasta yhteen. Kokonaisuus jää etäiseksi, kun huomio kiinnittyy ilmasta putoileviin palloihin ja irtonaisiin palapelin paloihin. Multitaskaajalta kädet eivät lopu koskaan, eivät myöskään pallot - työmotivaatio, työnilo ja tehokkuus sen sijaan voivat loppua.

Itse olen päättänyt uida vastavirtaan - jos ei tässä niin missä sitten? Olen päättänyt tehdä työssäni vain ja ainostaan kahta asiaa ja niitäkin eri aikaan - järjestän ja vuorovaikutan. Nämä kaksi asiaa täyttävät työpäivät ja ne riittävät, en siis tee yhtään sen enempää enkä yhtään vähempää.

Jatkossa täytän ajatukseni, tekemiseni ja kalenterini ihmisten, asioiden, prosessien, sanojen, eurojen ja verkostojen järjestämisellä sekä lisäksi vuorovaikutuksella ihmisten, asioiden, prosessien, sanojen, eurojen tai verkostojen kanssa. Johtaminen, laatutyö, taloushallinto, kehittäminen, opetus, konsultointi jne. putoavat tästä lähtien kätevästi kahteen kategoriaan: järjestämiseen ja vuorovaikutukseen. Sen sijaan, että puuhastelisin useilla eri alueilla ja kokisin riittämättömyyttä niillä kaikilla, keskityn syventämään osaamistani järjestämisessä ja vuorovaikutuksessa.

Oliko hyvä palaveri? Ei, mutta syntyi kyllä hyvää vuorovaikutusta. Ovatko tylsät toimistorutiinit kasaantuneet? Eivät, mutta pitääkin varata aikaa arjen järjestämiselle. Onko liikaa kokouksia? Liikaa sähköposteja? No riippuu ihan siitä, mitä niissä järjestetään ja miten hyvin vuorovaikutus siellä sujuu. Miltä kalenterisi näyttää ensi viikolla? No kyllä sinne aina lisää vuorovaikutusta mahtuu, kun ensin järjestän tämän viikon uudelleen.

Mikä sitten muuttuu? Ei välttämättä mikään muu kuin näkökulma ja asenne, mutta se riittää. Tervemenoa multitaskaaminen - tuplataskaaminen on työelämäni uusi musta!

Muutosten vuoristorataa takaperin

Suurin osa tuntemistani ihmisistä vastustaa itseään koskevia muutoksia kiihkeästi. Minä taas en todellakaan vastusta muutoksia, koska olen luonteeltani ja työroolissani innovaattori, muutosagentti ja kehittäjä.

Vastustan muutoksia ainoastaan silloin, kun ne ovat muutoksia väärään suuntaan. Väärään suuntaan menevät muutokset ovat sellaisia, joita yleensä ajavat ihmiset, joilla on ongelmia vision kanssa. Visio on joko väärä, tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Väärään suuntaan menevän vision tunnistaa helpoiten siitä, että se poikkeaa omasta visiostani.

Vastustan myös muutoksia, joissa visio on yhteinen omani kanssa, mutta tapa päästä sinne väärä. Tällöinkään en vastusta muutosta sinänsä, ainoastaan tapaa tehdä se. Väärin nähden, väärin tehden. Joskus harvoin huomaan vastustavani muutoksia siksi, että en oikein usko jonkun muun havainneen oleellista tarvetta muutokselle ennen itseäni. Tällaisissa tapauksissa olisi parasta, että huomaisimme yhdessä minun ehdottaneen muutosta jo kauan sitten ennen ketään muuta. Tällä tavalla mahdollinen muutosvastarinta - jota itse en mielelläni koe - saataisiin minimoitua.

Nykyaikana kuuluu korostaa epävarmuuden sietämisen ja kokeilukulttuurin merkitystä etenkin kehittämistyössä. Itse siedän epävarmuutta erinomaisesti ja kannustan kaikkia kokeiluihin! Epävarmuuden sietämisen varmistan siten, että minimoin kaikki riskit etukäteen huolellisesti erilaisilla ohjeilla, rajoituksilla ja pelisäännöillä - näin epäonnistumiselle jää hyvin vähän tilaa. Näissä raameissa kannustan kuitenkin kaikkiin mahdollisiin kokeiluihin. Kokeilu taas kannattaa tehdä niin, että sen tavoitteet, toteutustapa ja lopputulos on aika lailla tarkkaan suunniteltu etukäteen ja näistä suunnitelmista ei mielellään kokeilun aikana poiketa.

Muutosten onnistuminen edellyttää valintoja ja päätöksiä. Itselleni valintojen ja päätösten tekeminen on helppoa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka muutosten suunta ja tahti. Suuntaa voi minun puolestani vaihtaa melkein missä asiassa tahansa, kunhan pysytään samalla radalla kuin aina ennenkin. Eli käytännössä voidaan mennä eteenpäin tai taaksepäin, kunhan etukäteen päätetyltä radalta ei poiketa. Kun suunta on valittu, pitää enää päättää muutosten vauhdista. Oma nyrkkisääntöni on se, että yleensä kannattaa painaa samaan aikaan sekä jarrua että kaasua. Tällä yksinkertaisella tavalla tulee kätevästi minimoitua epäonnistuminen ja usein jopa pysyttyä paikallaan.

Mielelläni näenkin muutokset vuoristoratana, jonka olen itse rakentanut. Tällä radalla saa kulkea suhteellisen vapaasti etu- tai takaperin joko hitaasti tai nopeasti, ihan minun valinnoistani riippuen.

Ja luonnollisesti kaikki ovat tervetulleita tälle vuoristoradalle tekemään muutosta kanssani - kunhan ovat varanneet ja lunastaneet paikkansa etukäteen.