Epäonnistuminen on muotia ja moka on lahja. Tässä
ajassa et löydä mielipidevaikuttajaa tai gurua, joka ei sallisi, puolustaisi
tai edustaisi rohkeutta, kokeiluja ja epäonnistumisista oppimista. Pidän
tästä trendistä ja allekirjoitan sen alla olevan logiikan: kukaan meistä ei ole
täydellinen. Ja johonkin akuuttiin tarpeeseen mokaamisen salliminen on meillä
selvästi vastannut. Ehkä olemme oppineet kantapään kautta, että luterilainen
työmoraali, virheettömyyteen pyrkiminen ja erehtymisen minimointi liian
helposti johtaa epärealistiseen täydellisyyden tavoitteluun, pahoinvointiin ja
uupumiseen.
Hyväksytään siis se, että epäonnistuminen on
sallittua.
Samalla kun peukutamme epäonnistumiselle, on kuitenkin
hyvä muistaa se, mikä ei edelleenkään ole muotia, lahja eikä sallittua - eikä
vastaa mihinkään tarpeeseen, toisin sanoen tyhmyys. Tyhmyys on
hyvinvoivan keskiluokkamme häpeätahra, jonka salailu vie luultavasti
huomattavan paljon enemmän aikaa ja energiaa kuin kaikkien hyväksyttävien
epäonnistumisten suunnittelu, toteutus ja raportointi yhteensä.
Tyhmyys on tunkkaista, latteaa ja hahmotonta.
Epäkiinnostavaa. Saat olla paha ja ilkeä, kunhan et ole tyhmä! Tyhmyyden tabun
tunnistaa siitäkin, että kukaan ei ole koskaan vapaaehtoisesti
luonnehtinut itseään tyhmäksi. Lähestulkoon kaikki muut tabut onkin jo
rikottu. Voit olla rehellisesti hidas hämäläinen, maalainen, hipsteri,
nörtti tai snobi, mutta taivas varjelkoon sinua tyhmyydeltä. Vai koska viimeksi
kuulit työkaverisi esittelevän itsensä "kolmen lapsen tyhmänä
äitinä"? Eikä varmasti tule sitä päivää, jolloin ylpeä isoäiti esittelee
lapsenlapsensa värikkäänä joukkona, jossa "vanhin on oikea villikko,
keskimmäinen sellainen lukutoukka ja nuorin...no nuorin on tyhmä."
Tässä valossa henkilökohtainen tyhmyyden kokemus
arjessa on ymmärrettävästi hivenen raskasta.
Tyhmyyttä voidaan määritellä vaikkapa sen vastakohtien
tai toisaalta vastaavuuksien kautta. Tyhmän vastakohtia ovat älykäs, fiksu ja
viisas - synonyymejä taas tietämätön, älytön tai sivistymätön – ennen jopa
tuhma. Wikipedia-määritelmät tyhmyydestä aiheuttavat ensin naurunpyrskähdyksiä,
sen jälkeen rankkaa pohdintaa peilin edessä:
"Toiminnallinen
tyhmyys on kriittisen pohdinnan poissaoloa, jota esiintyy esimerkiksi
työpaikoilla. Tyhmyys luo organisaatioon yhtenäisen ja yksimielisen tilan,
jossa työntekijä alkaa välttää päätösten, rakenteiden ja visioiden
kyseenalaistamista. Samanaikaisesti tyhmyys kuitenkin nostaa organisaation
tuottavuutta ja tehokkuutta. Jos liian moni terävä yksilö ehdottaisi
vaihtoehtoisia toimintatapoja tai kysyisi kriittisiä kysymyksiä, työ
hidastuisi. Tyhmyyttä ei vain saa olla liikaa."
Liika on liikaa missä tahansa, mutta oman tyhmyyden
tunnistaminen ja tunnustaminen tässä älyllisyyttä ihannoivassa maailmassa on
välillä ihan erityisen liikaa.
Mistä päästäänkin sitten tämän kirjoituksen
henkilökohtaiseen osuuteen. Minulla on aina ollut pyrkimys, ilo ja kunnia
hakeutua itseäni älykkäämpään seuraan ja olen onnistunut ympäröimään itseni
fiksuilla ja viisailla ihmisillä. Tämän seurauksena kokemus omasta
riittämättömyydestä - suomeksi sanottuna tyhmyydestä - on tullut valitettavan
tutuksi. Osittain olen jo tullut sinuksi oman tyhmyyteni kanssa, osittain
olen vieläkin
”ei-tämä-ollut-tyhmyyttä-tämä-oli-trendikäs-epäonnistuminen-ja-oikeasti-olen-ihan-fiksu”-kaapissa.
Arkinen esimerkki elävästä elämästä. Istun täydessä
salissa äärimmäisen fiksujen ihmisten kanssa, haltioituneena älykkäistä
esityksistä ja säkenöivästä keskustelusta kiinnostavien aiheiden parissa.
Tilaisuus lähestyy loppuaan ja on yleisökysymysten aika. Kenenkään ei ole pakko
sanoa mitään, eikä se oikeastaan ole edes toivottavaa. No niin. Enkö kuitenkin
huomaa oikean käteni hivuttautuvan ylös ja puheenvuoron saatuani kuule oman
ääneni kysymässä jotain…tyhmää?!? KYLLÄ vaan, sieltä se taas tulee: oikeasti
tyhmä kysymys, ei todellakaan sellainen ”ns. tyhmä kysymys”, joka on vain
vaatimattomuudella kuorrutettu pirullisen älykäs vastaveto johonkin
aikaisempaan (tyhmään) kommenttiin. Eli niin vaan suustani tulee ihan
aidosti erittäin typerä kysymys.
Myötähäpeän ilmapiiri tulee näissä tilanteissa
tutuksi, toisaalta myös positiivinen suhtautuminen ”toiseuteen”. Tässä
tapauksessa ”tyhmään toiseuteen”.
Toinen esimerkki. Jääräpäisenä (ja suhteellisen
tyhmänä) henkilönä en suostu (pysty) esittämään fiksumpaa kuin olen, vaan
kuvittelen jotenkin perimmäisen fiksuuteni säteilevän ympärilläni kaikesta huolimatta.
”Kaikella” viittaan tässä siihen, että parhaat selviytymiskeinot elämässä ovat
mielestäni naiivi usko hyvään, sokea luottamus ihmiseen (kunnes toisin
todistetaan) ja hyväntahtoinen huumori.
Edellä mainitut keinot ovat näkyvästi läsnä arjessani,
tekemisissäni ja sanomisissani ja taitavat olla aika oleellinen osa
persoonaani. Näitä selviytymiskeinoja ei valitettavasti pidetä synonyymeinä
älykkyydelle, mutta sen sijaan niiden ja tyhmyyden välillä on havaittavissa
selkeä korrelaatio. BINGO! Kaikista maailman vaihtoehdoista olen valinnut
elämästä selviytymisen strategiaksi tyhmyyden.
Viime aikoina olen miettinyt tyhmyyden teemaa paljon ja suunnitellut paitsi tätä henkilökohtaista kaapista ulostuloa, myös jonkinlaista järjestäytymistä. Tyhmyydessä on paljon hyvää ja paljon sellaista, joka ansaitsee tulla näkyväksi. Voi olla, että aika ei ole vielä kypsä tyhmien ihmisten näyttävälle kokoontumiselle, mutta ennen pitkää sekin aika tulee. Ehkä silloin on mahdollista – kunpa olisikin - kääntää vanha paradigma ”joukoissa tyhmyys tiivistyy” uudeksi paradigmaksi ”tyhmien joukot tiivistyvät”.
Ei tyhmempää. Ei todellakaan.
