8.10.2016

Tuplataskaamisesta työelämän uusi musta

Työelämässä kuuluu multitaskata eli tehdä montaa tehtävää samaan aikaan. Multitaskaaja on motivoitunut ja tehokas työntekijä, joka yhdellä kädellä heittelee ilmaan palloja ja lopuilla käsillä ottaa niitä vastaan.

Multitaskaajan työ on pirstaloitunut pieniksi palasiksi, joita tehdään suurissa verkostoissa. Pieniä palasia ja suuria verkostoja sovitellaan yhteen sähköpostissa, doodlessa, googledrivessa, moodlessa, intrassa, extrassa, whatsappissa ja facebookissa. Niin ja palavereissa, workshopeissa, seminaareissa ja työpajoissa. Työpaikalla, kotona, läsnä ja etänä, työajalla ja vapaalla.

Multitaskaaminen heijastaa ja vahvistaa käsitystä työelämästä palapelinä, jossa palat on heitetty ilmaan, sitten käsketty ottaa ne kiinni, mutta lopulta kielletty kokoamasta yhteen. Kokonaisuus jää etäiseksi, kun huomio kiinnittyy ilmasta putoileviin palloihin ja irtonaisiin palapelin paloihin. Multitaskaajalta kädet eivät lopu koskaan, eivät myöskään pallot - työmotivaatio, työnilo ja tehokkuus sen sijaan voivat loppua.

Itse olen päättänyt uida vastavirtaan - jos ei tässä niin missä sitten? Olen päättänyt tehdä työssäni vain ja ainostaan kahta asiaa ja niitäkin eri aikaan - järjestän ja vuorovaikutan. Nämä kaksi asiaa täyttävät työpäivät ja ne riittävät, en siis tee yhtään sen enempää enkä yhtään vähempää.

Jatkossa täytän ajatukseni, tekemiseni ja kalenterini ihmisten, asioiden, prosessien, sanojen, eurojen ja verkostojen järjestämisellä sekä lisäksi vuorovaikutuksella ihmisten, asioiden, prosessien, sanojen, eurojen tai verkostojen kanssa. Johtaminen, laatutyö, taloushallinto, kehittäminen, opetus, konsultointi jne. putoavat tästä lähtien kätevästi kahteen kategoriaan: järjestämiseen ja vuorovaikutukseen. Sen sijaan, että puuhastelisin useilla eri alueilla ja kokisin riittämättömyyttä niillä kaikilla, keskityn syventämään osaamistani järjestämisessä ja vuorovaikutuksessa.

Oliko hyvä palaveri? Ei, mutta syntyi kyllä hyvää vuorovaikutusta. Ovatko tylsät toimistorutiinit kasaantuneet? Eivät, mutta pitääkin varata aikaa arjen järjestämiselle. Onko liikaa kokouksia? Liikaa sähköposteja? No riippuu ihan siitä, mitä niissä järjestetään ja miten hyvin vuorovaikutus siellä sujuu. Miltä kalenterisi näyttää ensi viikolla? No kyllä sinne aina lisää vuorovaikutusta mahtuu, kun ensin järjestän tämän viikon uudelleen.



Mikä sitten muuttuu? Ei välttämättä mikään muu kuin näkökulma ja asenne, mutta se riittää. Tervemenoa multitaskaaminen - tuplataskaaminen on työelämäni uusi musta!






2.10.2016

Kesken kaiken

Keski-ikäisenä ihminen on keskimäärin kaiken keskellä. Sen lisäksi lähes kaikki on kesken. Edes oppimista ei saa nykyään loppuun tutkinnoilla, vaan elinikäisen oppimisen kuuluu olla elinkautista.

Keskellä olemisen voi hahmottaa monella tavalla. Esimerkiksi keski-ikä hahmottuu yleensä länsimaissa kaiketi niin, että ihmisen takana on historiaa ja edessä tulevaisuus. Yllättävää kyllä, jossain päin maailmaa tämä näkymä on täysin toisin päin - historia on silmien edessä, koska sen pystyy näkemään. Minusta itsestäni taas kaikki aika tapahtuu samaan aikaan, joten tässä kohdassa on väistämättä aika lailla aikaruuhkaa - läsnä on sekä tulevaisuus että menneisyys.

Sukupolvien keskellä oleminen on parasta keski-iässä, samalla se vaatii paljon. Pitäisi muistaa aika paljon, samalla pitäisi ottaa opiksi. Perimätiedon merkitys korostuu. Mitä minä haluan muistaa ja siirtää omasta historiastani ja mitä pitäisi oppia omilta vanhemmilta? Kaikeksi onneksi tieto tiivistyy. Kymmenen käskyä ja kysymys: "Haluatko olla oikeassa vai onnellinen?" riittävät itse asiassa tosi pitkälle.

Kesken kaiken tulee välillä miettineeksi sitä, mikä tässä elämässä onkaan keskeistä. Mitä omassa keskeneräisessä elämässä pitää keskipisteenä?

...jotenkin melkein liiankin konkreettisesti Universumi otti tähänkin kirjoitukseen kantaa. Teksti oli minulla vasta luonnoksena työstövaiheessa, mutta jotenkin onnistuin julkaisemaan sen - keskeneräisenä, tietenkin.

Hyväksyn.