Mustat farkut ja valkoinen t-paita

Erään perheen 11-vuotiaalla pojalla - sanotaan nyt vaikka Eetulla - on perjantaina diskoilta. Keskiviikkona asia tulee puheeksi iltapalalla. Sivulauseesta käy ilmi, että illalle on pukukoodi: Mustat farkut ja valkoinen t-paita.

Eetun isä toteaa keskustelusävyyn, että sullahan on ne mustat housut. Poika nyökkää ja jatkaa Aku Ankan lukemista, äiti valpastuu. Äiti toteaa keskustelusävyyn, että huomenna mennään kauppaan ja ostetaan mustat farkut ja valkoinen t-paita.

Isä valpastuu: Sillä on mustat housut, pestään ne.

Äiti: Siis mitkä housut?

Poika: No ne, mitkä mulla on joka päivä.

Isä: Ei ne, nehän on ne vuorilliset. Mutta ne mustat farkut.

Äiti: Niin siis ei Eetulla ole mustia farkkuja. Ne vuorilliset on ulkohousut.

Poika: Ne on ihan hyvät, mulla on ne joka päivä!

Isä: Ettekö te juuri ostaneet sille mustat farkut?

Äiti: Ne ainoat mustat farkut, jotka Eetulla joskus on ollut, loppuisivat tällä hetkellä polven yläpuolelle. Ei ole mustia farkkuja.

Isä mutisee: Juuri ostitte farkut.

Äiti: Niin ostettiin! Ostettiin siniset farkut!

Isä: On sillä nekin mustat, jotka ulottuvat yli polven ja ovat mustat!

Poika valpastuu, vilkaisee äitiä: Äiti! Ne on shortsit!

Äiti: No ei kai se herran tähden shortseissa diskoon mene!

Poika mutisee: Mulla on ihan hyvät mustat housut.

Isä mutisee: No ainakin ne on pitkät shortsit. 

Äiti menee vaatekaapille ja käy läpi pojan housut. Siniset farkut, siniset farkut, harmaat verkkarit, harmaat shortsit, siniset verkkarit, siniset shortsit - ja mustat pitkät shortsit. Lattialla taas on siniset verkkarit, pyjama ja mustat vuorilliset ulkohousut. Äiti palaa keittiöön.

Isä ja poika vilkaisevat äitiä.
Äiti: Onko sulla valkoinen t-paita?

Poika vilkaisee isää, mutisee: On. Mulla on se joka päivä.

Äiti, keskustelusävyyn: Huomenna mennään kauppaan ja ostetaan mustat farkut ja valkoinen t-paita.

Maslow'n tarvehierarkian puuttuva taso

Kukaan markkinoinnin, työpsykologian ja johtajakoulutusten kanssa tekemisissä oleva ei ole voinut välttyä Maslow'n tarvehierarkialta. Puolet asiaan perehtyneistä asiantuntijoista viittaa edelleen esityksissään Maslow'n teoriaan, toinen puoli taas perustaa esityksenä teorian kritiikkiin.

Psykologi Maslow oli hengeltään pikkumaisuuteen kallellaan oleva insinööri, jolla itsellään oli ilmeisesti ylikorostunut tarve järjestää elämä ymmärrettäväksi selkeiden luokittelujen kautta. Tämän tarpeen hän tartutti seuraajiinsa, jotka kiteyttivät ja visualisoivat Maslow'n ajattelun pyramidin muotoiseen rakennelmaan. Viiteen tasoon jaettu pyramidi levisi kulovalkean tavoin ihmistä ymmärtämään pyrkiviin tieteisiin ja tarjosi helposti selitettävän mallin tutkijoille, opettajille ja konsulteille. Maslow lisäsi malliinsa myöhemmin myös kuudennen tason, jonka kukin asiantuntija omista lähtökohdistaan joko lisäsi powerpointteihinsa tai ei.

Maslow'n mukaan ihminen selittyy tarpeidensa mukaan. Minä, ihminen, tarvitsen selviytyäkseni tiettyjä fysiologiaan, turvallisuuteen, yhteenkuuluvuuteen ja rakkauteen, arvonantoon sekä itseni toteuttamiseen ja ylittämiseen liittyviä asioita. Vallitsevan käsityksen mukaan jotkut näistä tarpeista ovat kriittisemmässä asemassa kuin toiset ja tärkeysjärjestys vaihtelee vaikkapa elämäntilanteen mukaan. Ravistelevin esimerkki taitaa olla keskitysleireiltä, joilla fysiologisten tarpeiden täyttyminen oli minimissään, mutta itsensä toteuttamisesta saattoi syntyä keino selvitä kauheuksista hengissä.

Keittiöpsykologina ja psykologin siskona allekirjoitan ilman muuta Maslow'n ajattelun teoriassa ja käytännössä. Sitä paitsi pyramidi on hyvä esitystapa kaikille monimutkaisille asioille. Enkä siis missään nimessä yhdy Maslow’n tarvehierarkian äärimmäisiin kriitikoihin vaan päinvastoin, koen vahvasti olevani ajattelultani uusmaslowilainen. Itse asiassa tässä ollaan nyt jopa tiedeuutisen äärellä - olen nimittäin hiljattain löytänyt Maslow’n tarvehierarkiasta puuttuvan tason.

Maslow’n tarvehierakiasta on tosiaan puuttunut yksi taso ja se taso on tarve heitellä lehmiä. Tämä tarve ei olisi välttämättä koskaan paljastunut ilman nykyaikaisia sosiaalisen median palveluja, käytännössä Facebookia. Faecbookin alkuvaiheessa koko palvelun keskeinen toiminto oli lehmien heittely kaverilta toiselle. Palveluun liityttiin, lisättiin kavereita ja alettiin heitellä kavereille virtuaalisia lehmiä. Näin ilmaistuna asia voi tuntua oudolta, mutta te jotka olitte paikalla muistatte varmasti sen tunteen, kun rankan työpäivän jälkeen istuitte Facebookin ääreen  ja aloitte heitellä lehmiä kavereille? Missään muussa yhteydessä tämä ei ollut koskaan aiemmin ollut mahdollista.

Facebook on muuttunut ja lehmien heittely ei enää sisälly palveluun. Jossain tulevaisuuden tarkastelussa tämä voi osoittautua valtavaksi virheeksi. Mutta hävisikö tarve heitellä lehmiä – poistuiko Maslow’n tarvehierarkiaan ehdottamani uusi taso? Enpä usko, ei poistunut. 

Lähimmäksi lehmän heiton tarpeen tyydytystä pääsee uusista palveluista tällä hetkellä Snapchat. Jo kymmenet - jos ei sadat - tuhannet aikuiset ihmiset kuvaavat itsensä päivittäin palvelussa, muokkaavat kasvonsa merihirviöksi, viiksekkääksi poliisiksi, meikatuksi transuksi tai söpöksi hauvaksi ja lähettävät sen jälkeen kuvansa ystävilleen tai julkiseen jakoon. Eläimiä Snapchatissä ei varsinaisesti pysty kavereille heittelemään - vielä - mutta saman tarpeen palvelu tyydyttää.

Lehmien heittelemisen tarve on ilman muuta ihmisen perustarve. Meillä pitää olla tapoja irrotella, vitsailla, päästää irti ja tehdä typeryyksiä. Haluamme nauraa itsellemme ja ja ottaa ilon irti elämästä. Haluamme hölmöillä ja pelleillä ja kuvata itsemme söpöinä hauvoina. 

Maslow oli nerokas ajattelija, mutta samalla myös tosikko. Hänen ajattelunsa eteenpäin vieminen on mahdollista, mutta vain lisäämällä alkuperäiseen tarvehierarkiaan hiukan kipinää ja iloa. Tarvitsemme ruokaa ja arvostusta, mutta tarvitsemme myös tapoja heitellä lehmiä! 

Kuva: Kahvallinen lehmä.