Etäpäivää kaikille

Etätyöstä kirjoitetaan ja puhutaan paljon juuri nyt. Kirjoituksissa keskitytään usein siihen, miten etäpäivä toteutetaan tehokkaasti ja tuottavasti. Vaikuttavimmat kirjoitukset ilmestyvät blogeissa, joilla on paljon seuraajia ja joissa rakenne on mietitty fiksusti, bulletpointteja on korkeintaan 6 ja ilmaisu on tiivistä.

Tässä blogissa ei ole yhtä postausta lukuunottamatta tapahtunut juuri mitään noin kolmeen vuoteen, eikä blogia ole sukulaisten lisäksi  koskaan aiemminkaan seurannut juuri kukaan. Kirjoitukset täällä ovat ihan liian pitkiä ja ilmaisu ylipäänsä liian laveaa.

Siitä huolimatta aion nyt jakaa täällä konkreettiset ja universaalit ohjeet sille, miten etäpäivästä saa rakennettua varsin tehottoman, erittäin turhauttavan ja taatusti pidemmän kuin normaalista työpäivästä toimistolla. 

                             Huoneentaulu tehottomalle etätyöpäivälle

1. Aloita suunnittelu

Käytä paljon aikaa suunnittelemalla sitä, miten toteutat etäpäiväsi. Perustele pitkällä dokumentilla ensin itsellesi ja sen jälkeen esimiehellesi, miksi aiot olla etänä. Pode samalla syyllisyyttä siitä, että salaa mielessäsi uskot itse - kuten uskoo esimiehesikin - etäpäivän synonyymin olevan "luppopäivä" tai mikä vielä pahempaa,"pekkaspäivä". Kaiva esiin kaikki muistamasi pomodoro-tekniikat ja tee to-do-listoja prioriteeteista. Juutu listojen yksityiskohtiin ja jää arpomaan sitä, mikä on minkäkin arvoista tekemistä. Lähetä listat itsellesi varmuuden vuoksi sähköpostiin, whatsappiin ja tekstiviesteihin. Mene nukkumaan ja havahdy keskellä yötä miettimään asioita, mitkä kenties unohdit listalta.

2. Herää ajoissa

Ajasta herätyskello soimaan kuudelta, jotta varmistat tarmokkaan ryhtymisen etätyöskentelyyn. Nukahda klo 1:30, herää klo 4:00. Tiedosta etätyöpäivän tehojen hiipuvan valvomisen takia. Nouse ylös 5:00, avaa tietokone. Käy läpi viimeisten kahden kuukauden vastaamatta jääneet meilit. Ahdistu tajutessasi, että noin 78% sinulle meileissä esitetyistä kysymyksistä ei ole olemassakaan vastauksia ja siksi ne ovatkin jääneet vastaamatta. Tyynny tajutessasi, että loput 22% kysymyksistä aika tai joku muu on hoitanut jo. Keitä  ämpärikaupalla kahvia pysyäksesi hereillä.

3. Uhriudu

Keskeytä summittainen, suunnittelematon sähköposteihin vastaaminen klo 9:00 siihen havaintoon, että vastaasi alkaa tulla kaikista eniten itse itsellesi lähettämiäsi työlistoja. Muista tälle päivälle laatimasi pomodoro-listat ja prioroteetit, muista myös mistä erittäin tärkeistä asioista sinun alunperin piti aloittaa etätyönteko. Syyllisty ja pode huonoa omaatuntoa sekä lukemattomista sähköposteista että tekemättömistä töistä. Ala miettiä toimenkuvaasi - totea, ettei sellaista ole. Tuskastu ja ota oikeudeksesi tyhjentää ja täyttää astianpesukone etätyöajalla. Iloitse hetki kapinallisuudestasi. 

4. Piristy

Ota itseäsi niskasta kiinni ja piristy. Kello on 9:45 ja tiedät kristallinkirkkaasti, mitä teet. Sinullahan on lista - tai siis useita listoja. Yhtäkkiä piristyneenä ymmärrä, että ehditkin hoidella kaiken lisäksi myös monia mieluisia, listojen ulkopuolisia asioita etäpäiväsi aikana. Tajua, miten moneen asiaan verkostoissasi voit vaivattomasti tänään vaikuttaa etänä. Meilaa, whatsappaa. yammeroi, skypetä ja vaikuta somessa painokkaasti ja innokkaasti.

5. Keskity 

Kello on 11:00 ja kukaan ei vastaa viesteihisi. Havahdu siihen, että ollaan lounasajassa, mutta myhäile tyytyväisenä, koska et ole sidottu lounasruokalan aikatauluihin. Lämmitä eilinen makaronilaatikko ja keitä kahvia. Postaa kuva kahvikupista somekanaviin: "Rento lounas etänä."

Juo kolmesta neljään kuppia kahvia. Selaa l5 minuutta somea, josta selviää, että  olet tavoittanut raikkailla postauksillasi ainakin kaksi kahvitaukoa pitävää entistä työkaveriasi.

6.  Suorita

Kello on 12:00. Ala kahvin siivittämänä jäsentää mielessäsi asioita, jotka nyt vaan on pakko saada tehtyä. Vertaa niitä kaikkiin tekemiisi listoihisi ja joudu paniikiin - näillä kun ei tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Ala suorittaa holtittomasti. Soita puhelinvastaajiin tärkeitä viestejä, meilaa hätäviestejä kollegollesi ja kirjoittele kuumeisesti tärkeitä dokumentteja. Yritä ajatella ja suunnitella tulevia asioita, samaan aikaan kun tiedostat, että sille oli jo ihan oma aikansa, joka päättyi yli kolme viikoa sitten. Osallistu Teams-palavereihin näennäisesti, multitaskaa samalla kuumeisesti. Älä mielellään lähetä ainakaan kovin montaa sähköpostia henkilöille, joiden kanssa olet juuri palaverissa.

7. Ota aikaa itsellesi

Kello 14:00 luovu suorittamisen pakosta ja muista, että elämä on kokonaisuus. Pistä pötköttäen joogamatolle ja hyväksy esimerkiksi se, että ei ole hyvä olla kympin tyttö eikä liian kiltti. Hengitä syvään. Tai hengitä edes.

8. Tee päivän duunit

Kello 14:15 katso kalenterista mitä sinulla vähintään pitää olla valmiina huomenna. Karista niskastasi sekä ahdistus että mielenrauha ja tee päivän duunit.

9. Aloita suunnittelu

Tehtyäsi duunit, käytä loppuaika työpäivästä suunnittelemalla sitä, miten toteutat seuraavan etäpäiväsi. 

Saako lukea paperista?

Muistaako kukaan muu viisikymppinen kysyneensä tätä kysymystä lapsena opettajalta sydän pamppaillen? Entä muistatteko sen helpotuksen, jos lupa paperista lukemiseen annettiin? Tai sen vatsanpohjassa saakka tuntuvan jännityksen kun selvisi, että paperista lukeminen oli kiellettyä? Jonkun oppimisen äärellä tässä tietysti oltiin. Joko piti osata asia ulkoa ilman paperia tai sitten oltiin harjoittelemassa esiintymistä. Siitä ei muistaakseni niinkään oltu kiinnostuneita, mitä paperi oppilaalle edusti tai mitä siihen oli piirretty tai kirjoitettu.

Tässä kohdassa kirjoitustani kysyin paikalle sattuneelta kuopukselta, onko hän koskaan kysynyt koulussa, saako lukea paperista. Kuopus mietti asiaa ja totesi, että ei ehkä juuri noilla sanoilla. Samaan aikaan hän tunnisti hyvin syyt, miksi "paperista lukeminen" ei ole toivottua tai sallittua. Paperista lukeminen ei vaan ole yhtä vakuuttavaa kuin spontaanilta vaikuttava puhe, yleisöön pitää aina saada katsekontakti ja paperista tulee helposti se tunne, että puhuja ei ole tilanteeseen valmistautunut.

Ehkä mikään ei siis ole muuttunut 35:ssä vuodessa?

Olen lapsesta saakka hakeutunut tilanteisiin ja tehtäviin, joissa saa ja pitää esiintyä ja puhua ihmisjoukoille. Pienestä saakka olen pitänyt esiintymisestä enemmän kuin mistään muusta! Ja vaikka pidän esiintymisestä edelleen, se ei sulje pois sitä tosiasiaa, että vihaan esiintymistä. Oikeastaan vihaan sitä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän puhuminen ja esiintyminen yleisölle minua jännittää. Ennen isoja tilaisuuksia saatan valvoa öitä, muutun kireäksi ja poissaolevaksi. Ahdistun. Pahimmat aikuisiän painajaisenikin liittyvät tähän: Näen pahoja unia siitä että joudun täysin laulutaidottomana esiintyjänä konserttiin, jossa tuhatpäinen yleisö odottaa minun laulavan koreankielisiä aarioita. Uni etenee askel askeleelta piinallisen hitaasti pukuhuoneesta lavalle....Naurettavinta on se, että jos joku tarjoaisi minulle tällaista mahdollisuutta tosielämässä, luultavasti suostuisin - ja ajaisin itseni hulluuden partaalle sen jälkeen.

Koska esiintymisten lopettaminen ei tunnu olevan vaihtoehto, olen kehitellyt itselleni työkaluja ja keinoja, joilla saan jännityksen haltuun. Kuopuksen ollessa pieni, harjoittelin istuttamalla hänet ja pehmolelut kellarin sohvalle kuuntelemaan puheitani. Yleisö oli lahjottavissa ja suosio valtava! NLP-valmennuksessa opin kohtaamaan vihamielisen tai vastustavan yleisön suojaamalla itseni oranssilla kuplalla...Olen opetellut myös ajanhallintaa eli valmistautumaan paremmin ja ajoissa. Nykyisten kollegoitteni kanssa olemme myös jakaneet toinen toisillemme vinkkejä ja puheita, joita jokainen meistä joutuu vuorollaan pitämään erilaisissa muodollisemmissa tilanteissa.

Kaikkien näiden keinojen joukossa kaikkein paras ratkaisu tuntuu itselleni olevan edelleen se paperi - olkoon sitten vaan vaikka ipadissa tai puhelimessa. "Paperiin" olen tiivistänyt etukäteen sen sanoman, minkä toivon tilaisuudessa pystyväni välittämään. Se mukanani tiedän, että vaikka jännitys sekoittaisi tilanteessa hengitykseni tai ajatukseni, pystyn aina palauttamaan itseni takaisin asiaan. Kun tätä ei tarvitse jännittää, voin keskittyä tilanteessa kaikkeen muuhun tärkeään: tunnelmaan ja vuorovaikutukseen muiden osallistujien kanssa.

Kaikkein eniten jännitän tilanteita, joissa ihmiset ovat koolla kokonaisvaltaisesti tunteineen - ilossa tai surussa. Liikutun helposti molemmista ääripäistä enkä osaa tai edes halua ulkoistaa omia tunteitani tilanteesta pois. Perheen kesken ja monissa työyhteisöissä olenkin ollut tunnetusti se itkupilli, joka ei pysty puhumaan ilman kyyneleitä missään tilanteessa.

Tämä kirjoitus sai alkunsa tilanteesta, jossa tiesin kohtaavani surun musertaman yhteisön jonka suruun itsekin vahvasti liityin. Tässäkin tilanteessa turvanani oli paperi, johon olin etukäteen  rauhassa kirjannut ne asiat, jotka halusin tilaisuudessa välittää. Paperin lisäksi turvauduin mielikuvaan tukenani olevasta edesmenneestä isoisästä, kirkkoherrasta, jonka tiesin varmasti pystyneen kohtaamaan kaikki mahdolliset elämän surut ja ilot ihan ilman paperiakin.

Kokemukseni tästä valtavan liikuttavasta tilaisuudesta oli se, että paperista sai lukea ja annoimme toisillemme luvan liikuttua. Loppujen lopuksi kyse oli vain hyvin vähän asioista ja paljon enemmän kohtaamisesta ja jaetuista tunteista. Tunteille annettiin tilaa ja meillä kaikilla oli lupa surra ja muistella yhdessä. Ja sellaiseen on vaikea valmistella puhetta.

Jos joku joskus vielä kysyy sinulta tai kysyt ehkä itseltäsi "saako lukea paperista", kehotan vastaamaan: kyllä saa! Sen seurauksena saatat antaa luvan myös tunteille ja vuorovaikutukselle, jota ilman paperia jännittäen ei välttämättä synny.