Sitten on sitä väsymystä, jonka paras synonyymi on ehkä ketutus. Se, kun ottaa päähän ja ketuttaa niin paljon, että mikään ei huvita eikä mitään jaksa. Tämän väsymyksen päihittämiseen on kaksi vaihtoehtoista vastareaktiota: hyökkääminen tai pakeneminen. Hankalaa ketutuksessa on se, että väsymys jää helposti hyökkäyksen ja/tai pakenemisen taakse ja ulkopuolisen on vaikea ymmärtää kettuuntuneen käyttäytymistä. Vuorovaikutuksessa on liian usein läsnä pahansuopa kettu, kun oikeasti paikalla kuuluisi olla herkkä ja loukattu murmeli. Asioiden pitäisi näissä tapauksissa ratketa puhumalla asioista, väsymys väistyisi sitä kautta ehkä parhaiten.
Kaikkein rankin väsymys on sitä, kun väsyttää jo niin paljon, ettei enää edes nukuta. Kun ei kerta kaikkiaan ole enää voimia ja ajatuskin avun pyytämisestä uuvuttaa. Väsynyt ei jaksa, väsynyt on poikki. Tähän väsymykseen ei ole toimivaa keittiöpsykologiaa eikä helppoja keinoja, vaan avuksi pitää saada mahdollisimman nopeasti ammattilaiset.
Kaikki väsymys ei kuitenkaan ole negatiivista vaan myös voimaannuttavaa. Ihan parasta on yliväsynyt joukkohysteria, jolloin päästetään irti kaikesta järkevästä ja hekotetaan tyhmille jutuille. Vai olisiko parasta sittenkin ylipitkän lenkin, valtavan itse kootun halkopinon tai flow-tilassa vietetyn koulutuspäivän aiheuttama väsymys? Se, kun olo on kuin puhkaistulla ilmapallolla - kevyesti tyhjä.
Aikoinaan loukkaannuin, kun kollega veti minut vakavana sivuun workshopissa ja sanoin minun kuulostavan katkeralta ja väsyneeltä. Ja kun esimies pyysi (muutamaa vuotta myöhemmin) firman juhlissa hyvää herraseuraani ottamaan yhteyttä, jos ketutus tai kisaväsymys joskus nostaisivat päätään ja vaikuttaisivat kotioloihin. Tai kun hyvä ystävä totesi, että näytän ihan järkyttävän väsyneeltä.
Nyky-ymmärrykselläni tulkitsen nuo interventiot välittämisenä ja huolenpitona. Minä olin näille huomauttajille tärkeämpi, kuin väsymystä aiheuttava tilanne. No, kun näistä tilanteista on selvitty, miten minä nyt läheisenä, kollegana tai esimiehenä opin tarttumaan näihin tilanteisiin ja tunnistamaan uupumisen? Entä miten me velvollisuudentuntoiset ja kuuliaiset kansalaiset opimme ottamaan vastaan apua, kun meillä onnellisilla siihen useimmiten on mahdollisuus?
Pimeys ja sateinen sää lisäävät väsymystä. Toisaalta valoja syttyy ihan uusiin paikkoihin ja ne erottuvat pimeydessä kirkkaammin ja paremmin. Toivottavasti vuodenvaihteen väsymys on pääosin sellaista, jonka lepo, tauot ja läheiset ihmiset saavat kääntymään hyväksi energiaksi kevättä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti