Saisinko palauttaa palautteenne?

Riippuvuussuhteeni palautteeseen alkoi kehittyä vaivihkaa tutkijakoulutuksen aikana. Jatko-opiskelijan piti jatkuvasti asettaa omat ajatukset ja ideat alttiiksi kritiikille, palautteelle ja kommenteille. Eikä se edes riittänyt, vaan niiden pohjalta piti muokata kirjoitukset ja ideat uudelleen ja uudelleen. Vasta pitkän aikaa harjoiteltuani huomasin, miten tärkeää palautteen antaminen, vastaanottaminen ja väittely on ajattelun kehittymisen kannalta.

Lopullisesti hurahdin palautteeseen kuitenkin vasta sielunsiskoni, myyntityön opetuksen gurun ja ex-kollegani ansiosta. Pirjo opetti käytännössä, miten onnistunut myyntityö, oppiminen ja vaikuttaminen voidaan rakentaa antamalla ja ottamalla vastaan palautetta. Opin itsearvioinnin, vertaisarvioinnin ja asiakaspalautteen merkityksen ja tekniikoita paitsi opiskelijoiden tutorina, myös kollegana. Pirjon työparina arvioin omaa ja toistemme työtä jatkuvasti: esityksiä, esiintymisiä, tekstejä, puheita ja vuorovaikutusta. Opin arvostamaan suoraa palautetta ja jopa antamaan sitä itse.

Nykyään olen siis riippuvainen palautteesta. Pidän palautteen antamisesta, kaipaan jatkuvaa palautetta ja nautin palautteen keräämisestä.

Vihaan palautteen vastaanottamista.

Ja nyt ei pidä käsittää väärin. On täysin mahdollista rakastaa palautetta ja vihata sen vastaanottamista. Se tavallaan kuuluu asiaan, vähän niin kuin kylmän veden vihaaminen kuuluu avantoon. Siis tyyliin: Tykkään olla avantouimari, tykkään avantouinnista, tykkään avantouinnin jälkeisestä fiiliksestä - vihaan kylmää vettä avannossa.

Vihaan siis palautteen vastaanottamista ja se johtuu suoraan sanoen siitä, että palaute ei ole aina positiivista. Se on sitä joskus, mutta ei läheskään aina. Ja kun palaute ei ole positiivista, se on negatiivista. Voimme kyllä nimetä negatiivisen palautteen korjaavaksi, kehittäväksi tai rakentavaksi palautteeksi, mutta ei tarvitse kuin vähän rapsuttaa, niin sieltä alta paljastuu negatiivinen palaute. Siis huono palaute. Tai palautehan sinänsä on absoluuttisesti hyvä, mutta negatiivinen palaute - se on palautetta huonosti hoidetusta hommasta. Pieleen meni! Fail.

Negatiivisen palautteen vastaanottaminen on kuin törmäisi kadulla avantoon keskellä kirkasta päivää, ilman ennakkovaroitusta. Kylmä vesi paiskautuu päin naamaa ja seuraa kolme vaihetta. Palauteriippuvaisen on käytävä joka ikinen kerta nämä vaiheet läpi ja hyväksyttävä ne, oikotietä ei ole.

Negatiivisen palautteen vastaanottamisen portaat

1. Stop the press - palaute on väärinkäsitystä. Palaute aiheuttaa kylmiä väreitä, pakoreaktion ja epäuskon. Kysymykset on asetettu väärin, vastaajat on valittu väärin, tulokset on laskettu yhteen väärin ja ylipäänsä on väärin antaa näin väärää palautetta. Tyypillinen tunnerektio: Kiellän palautteen.

2. Palautan palautteenne - pitäkää tunkkinne. Palaute aiheuttaa kiukkua, suuttumusta ja marttyyrin elkeitä. Jos vain tietäisitte, miten minä tämänkin palvelun eteen olen raatanut, ette ehkä antaisi viihtyisyydestä arviota kaksi asteikolla viisi! Ai ei ruoka maistunut? Tiedätkö kuinka moni Afrikan lapsi itkisi kiitollisuudesta, jos saisi ylipäänsä ruokaa! Tyypillinen tunneraktio: Raivostun palautteesta.

3. Palaute on aina totta - vihaan palautteen vastaanottamista. Palaute aiheuttaa pahaa mieltä, syyllisyyttä, uteliaisuutta ja myötätuntoa. On pakko myöntää, että palaute on AINA totta. Jos se on hyvää, se on hiukan todempaa vastaanottajan mielestä kuin huono, mutta totta se on joka tapauksessa. Eli let's face it, pieleen meni! Tyypillinen tunnereaktio: Hyväksyn palautteen, vihaan palautteen vastaanottamista.

Negatiivisen palautteen hyväksymisen jälkeen alkaa hyvä kierre, koska palauteriippuvainen on kuin veljensä peliriippuvainen. Aloitetaan uusi peli, nostetaan panoksia ja parannetaan tuloksia - tässä pelissä on pakko voittaa! Palauteriippuvainen ei jätä palautetta sikseen, vaan tekee kaikkensa saadaakseen jatkossa paremman lopputuloksen ja palautteen. Avannonkin riskillä.

Onneksi jossain kolmannen portaan vaiheilla, kun palaute tuntuu oikein pahalta, puuttuu universumi yleensä peliin ja tasoittaa. Omalla kohdallani sattui kerran niin, että päädyin rankan palauteryöpyn jälkeen täysin lyötynä kauneushoitolaan, jossa ystävällinen kosmetologi totesi minulla olevan kaunis huulenkaari. Pillahdin itkuun ja halasin hämmästynyttä kosmetologia, jolloin saman tien saamani negatiivisen palautteen painoarvo universumissa väheni hiukan.

Palateriippuvaisena saan olla kiitollinen siitäkin, että elämääni on sattunut ihmisiä, jotka osaavat antaa palautteen kuin palautteen äärimmäisen taitavasti. Esimerkiksi poikani, joka tuolta samaiselta kosmetologireissulta palatessani katsoi itkuisia ja värjättyjä silmiäni pitkään ja kysyi varovasti: "Miten toi onnistui sun omasta mielestä?"

Väsynyt on poikki

Väsymystä on montaa eri lajia. Tässä vaiheessa vuotta kuulee usein puhuttavan kisaväsymyksestä. Kisaväsymys viittaa tiettyyn urakkaan ja tilanteeseen, jossa joku on antanut kaikkensa. Väsyttää ja kisat saisivat jo päättyä. Reilun kisan jälkeen kisaväsymyksen taltuttaa parhaiten luomulääke eli lepo.

Sitten on sitä väsymystä, jonka paras synonyymi on ehkä ketutus. Se, kun ottaa päähän ja ketuttaa niin paljon, että mikään ei huvita eikä mitään jaksa. Tämän väsymyksen päihittämiseen on kaksi vaihtoehtoista vastareaktiota: hyökkääminen tai pakeneminen. Hankalaa ketutuksessa on se, että väsymys jää helposti hyökkäyksen ja/tai pakenemisen taakse ja ulkopuolisen on vaikea ymmärtää kettuuntuneen käyttäytymistä. Vuorovaikutuksessa on liian usein läsnä pahansuopa kettu, kun oikeasti paikalla kuuluisi olla herkkä ja loukattu murmeli. Asioiden pitäisi näissä tapauksissa ratketa puhumalla asioista, väsymys väistyisi sitä kautta ehkä parhaiten.

Kaikkein rankin väsymys on sitä, kun väsyttää jo niin paljon, ettei enää edes nukuta. Kun ei kerta kaikkiaan ole enää voimia ja ajatuskin avun pyytämisestä uuvuttaa. Väsynyt ei jaksa, väsynyt on poikki. Tähän väsymykseen ei ole toimivaa keittiöpsykologiaa eikä helppoja keinoja, vaan avuksi pitää saada mahdollisimman nopeasti ammattilaiset. 

Kaikki väsymys ei kuitenkaan ole negatiivista vaan myös voimaannuttavaa. Ihan parasta on yliväsynyt joukkohysteria, jolloin päästetään irti kaikesta järkevästä ja hekotetaan tyhmille jutuille. Vai olisiko parasta sittenkin ylipitkän lenkin, valtavan itse kootun halkopinon tai flow-tilassa vietetyn koulutuspäivän aiheuttama väsymys? Se, kun olo on kuin puhkaistulla ilmapallolla - kevyesti tyhjä.

Aikoinaan loukkaannuin, kun kollega veti minut vakavana sivuun workshopissa ja sanoin minun kuulostavan katkeralta ja väsyneeltä. Ja kun esimies pyysi (muutamaa vuotta myöhemmin)  firman juhlissa hyvää herraseuraani ottamaan yhteyttä, jos ketutus tai kisaväsymys joskus nostaisivat päätään ja vaikuttaisivat kotioloihin. Tai kun hyvä ystävä totesi, että näytän ihan järkyttävän väsyneeltä.

Nyky-ymmärrykselläni tulkitsen nuo interventiot välittämisenä ja huolenpitona. Minä olin näille huomauttajille tärkeämpi, kuin väsymystä aiheuttava tilanne. No, kun näistä tilanteista on selvitty, miten minä nyt läheisenä, kollegana tai esimiehenä opin tarttumaan näihin tilanteisiin ja tunnistamaan uupumisen? Entä miten me velvollisuudentuntoiset ja kuuliaiset kansalaiset opimme ottamaan vastaan apua, kun meillä onnellisilla siihen useimmiten on mahdollisuus?

Pimeys ja sateinen sää lisäävät väsymystä. Toisaalta valoja syttyy ihan uusiin paikkoihin ja ne erottuvat pimeydessä kirkkaammin ja paremmin. Toivottavasti vuodenvaihteen väsymys on pääosin sellaista, jonka lepo, tauot ja läheiset ihmiset saavat kääntymään hyväksi energiaksi kevättä kohti.