Tervetuloa myös minunkin puolestani, olemmehan kaikki lumihiutaleita yhteisessä hangessa

Viime aikoina olen joutunut esittäytymään ensi kertaa uusille kollegoille ja sidosryhmille eri yhteyksissä ja eri tavoin - kasvokkain, paperilla ja verkon kautta. Sitä luulisi, että itsestä puhuminen ja kirjoittaminen olisi tässä iässä jo aika helppoa, mutta näinhän se ei todellakaan ole. Siinä tilanteessa kun ei oikeastaan olla esittäytymässä, vaan ennemminkin esittämässä itseä.

Itsensä esittämisessä voi epäonnistua kahdella tavalla: ylivalmistautumalla ja alivalmistautumalla.

Ylivalmistautumalla onnistut tuottamaan esityksen, jossa on kliseinen alku ja lässähtävä loppu. Tästä piinallisen tietoisena alat ennen esityksesi puolta väliä hakata päätäsi seinään pääsi sisällä: "Ei näin, ei näin - en minä tällainen ole!" Ylivalmistautumisen tunnistaa aloituslauseesta, joka suurimassa osassa tapauksia menee näin: "Tervetuloa myös minunkin puolestani". Kyllä vaan: "myös minunkin"! Kukaan maailmassa ei ole pystynyt vielä selvittämään, miksi tämä alku liittyy juuri ylivalmistautumiseen, mutta niin se vaan liittyy. Ylivalmistautunutta alkua seuraa puuduttava keskiosa, jota leimaa vuosilukujen, päivämäärien ja yksityiskohtien paljous.:"...sitten 1993 toukokuussa aloin saada pikkuhiljaa gradua valmiiksi eikä aikaakaan, kun hellekesänä 1994 siinä alkoi loppu häämöttää." Käytännössä valtaosan ylivalmistautuneista esityksistä lopettaa puhujan sijasta tilaisuuden puheenjohtaja.

Alivalmistautuminen taas lähtee siitä, että olet sulkenut lähestyvän esittäytymisen pois mielestäsi ja joudut tosipaikan tullen improvisoimaan. Tässä vaiheessa on vielä olemassa se häviävän pieni mahdollisuus, että vedät syvään henkeä ja yksinkertaisesti kerrot kuka olet, mistä tulet ja mitä olet tullut tänne tekemään. Valitettavasti 95 % itsensä esittäjistä jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä. Sen sijaan 95 % esittäjistä kehittelee mielessään minuuttia ennen esittäytymistä jonkun monimutkaisen ja vaikeaselkoisen anekdootin, vitsin, metaforan tai teeman, jonka varaan yrittää sitten rakentaa esittäytymisen. Alivalmistautumisen tunnistaa esimerkiksi tämäntyyppisistä avauksista: "Iltapäivää hyvät kollegat eli eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Ja tämän sanon siksi, että minun mielestäni me kaikki olemme lumihiutaleita yhteisessä hangessa." Alivalmistaumista seuraavaa hämmennystä et voi paikata millään tiedossa olevalla tavalla. Sen sijaan joudut hämmentyneen yleisön lisäksi itse kuuntelemaan omaa puhettasi, joka juoksee kaukana tietoisen aivotoimintasi edellä.

Alivalmistautumisen hyvä tai huono puoli ylivalmistautumiseen verrattuna on se, että ylivalmistautuneesta itsensä esittämisestä vai 3% kuulijoista muistaa jälkeenpäin edes kuulleensa esittäytymistä. Alivalmistautuneen esittämisen ollessa kyseessä taas 97%:lle kuulijoista jää pysyvä, koskaan muuttumaton muistijälki esittäjästä.

Ensiesittäytymisen jälkeen voit onneksi huokaista helpotuksesta ja lopettaa itsesi esittämisen: Sinut on jo tunnistettu.

Saisinko palauttaa palautteenne?

Riippuvuussuhteeni palautteeseen alkoi kehittyä vaivihkaa tutkijakoulutuksen aikana. Jatko-opiskelijan piti jatkuvasti asettaa omat ajatukset ja ideat alttiiksi kritiikille, palautteelle ja kommenteille. Eikä se edes riittänyt, vaan niiden pohjalta piti muokata kirjoitukset ja ideat uudelleen ja uudelleen. Vasta pitkän aikaa harjoiteltuani huomasin, miten tärkeää palautteen antaminen, vastaanottaminen ja väittely on ajattelun kehittymisen kannalta.

Lopullisesti hurahdin palautteeseen kuitenkin vasta sielunsiskoni, myyntityön opetuksen gurun ja ex-kollegani ansiosta. Pirjo opetti käytännössä, miten onnistunut myyntityö, oppiminen ja vaikuttaminen voidaan rakentaa antamalla ja ottamalla vastaan palautetta. Opin itsearvioinnin, vertaisarvioinnin ja asiakaspalautteen merkityksen ja tekniikoita paitsi opiskelijoiden tutorina, myös kollegana. Pirjon työparina arvioin omaa ja toistemme työtä jatkuvasti: esityksiä, esiintymisiä, tekstejä, puheita ja vuorovaikutusta. Opin arvostamaan suoraa palautetta ja jopa antamaan sitä itse.

Nykyään olen siis riippuvainen palautteesta. Pidän palautteen antamisesta, kaipaan jatkuvaa palautetta ja nautin palautteen keräämisestä.

Vihaan palautteen vastaanottamista.

Ja nyt ei pidä käsittää väärin. On täysin mahdollista rakastaa palautetta ja vihata sen vastaanottamista. Se tavallaan kuuluu asiaan, vähän niin kuin kylmän veden vihaaminen kuuluu avantoon. Siis tyyliin: Tykkään olla avantouimari, tykkään avantouinnista, tykkään avantouinnin jälkeisestä fiiliksestä - vihaan kylmää vettä avannossa.

Vihaan siis palautteen vastaanottamista ja se johtuu suoraan sanoen siitä, että palaute ei ole aina positiivista. Se on sitä joskus, mutta ei läheskään aina. Ja kun palaute ei ole positiivista, se on negatiivista. Voimme kyllä nimetä negatiivisen palautteen korjaavaksi, kehittäväksi tai rakentavaksi palautteeksi, mutta ei tarvitse kuin vähän rapsuttaa, niin sieltä alta paljastuu negatiivinen palaute. Siis huono palaute. Tai palautehan sinänsä on absoluuttisesti hyvä, mutta negatiivinen palaute - se on palautetta huonosti hoidetusta hommasta. Pieleen meni! Fail.

Negatiivisen palautteen vastaanottaminen on kuin törmäisi kadulla avantoon keskellä kirkasta päivää, ilman ennakkovaroitusta. Kylmä vesi paiskautuu päin naamaa ja seuraa kolme vaihetta. Palauteriippuvaisen on käytävä joka ikinen kerta nämä vaiheet läpi ja hyväksyttävä ne, oikotietä ei ole.

Negatiivisen palautteen vastaanottamisen portaat

1. Stop the press - palaute on väärinkäsitystä. Palaute aiheuttaa kylmiä väreitä, pakoreaktion ja epäuskon. Kysymykset on asetettu väärin, vastaajat on valittu väärin, tulokset on laskettu yhteen väärin ja ylipäänsä on väärin antaa näin väärää palautetta. Tyypillinen tunnerektio: Kiellän palautteen.

2. Palautan palautteenne - pitäkää tunkkinne. Palaute aiheuttaa kiukkua, suuttumusta ja marttyyrin elkeitä. Jos vain tietäisitte, miten minä tämänkin palvelun eteen olen raatanut, ette ehkä antaisi viihtyisyydestä arviota kaksi asteikolla viisi! Ai ei ruoka maistunut? Tiedätkö kuinka moni Afrikan lapsi itkisi kiitollisuudesta, jos saisi ylipäänsä ruokaa! Tyypillinen tunneraktio: Raivostun palautteesta.

3. Palaute on aina totta - vihaan palautteen vastaanottamista. Palaute aiheuttaa pahaa mieltä, syyllisyyttä, uteliaisuutta ja myötätuntoa. On pakko myöntää, että palaute on AINA totta. Jos se on hyvää, se on hiukan todempaa vastaanottajan mielestä kuin huono, mutta totta se on joka tapauksessa. Eli let's face it, pieleen meni! Tyypillinen tunnereaktio: Hyväksyn palautteen, vihaan palautteen vastaanottamista.

Negatiivisen palautteen hyväksymisen jälkeen alkaa hyvä kierre, koska palauteriippuvainen on kuin veljensä peliriippuvainen. Aloitetaan uusi peli, nostetaan panoksia ja parannetaan tuloksia - tässä pelissä on pakko voittaa! Palauteriippuvainen ei jätä palautetta sikseen, vaan tekee kaikkensa saadaakseen jatkossa paremman lopputuloksen ja palautteen. Avannonkin riskillä.

Onneksi jossain kolmannen portaan vaiheilla, kun palaute tuntuu oikein pahalta, puuttuu universumi yleensä peliin ja tasoittaa. Omalla kohdallani sattui kerran niin, että päädyin rankan palauteryöpyn jälkeen täysin lyötynä kauneushoitolaan, jossa ystävällinen kosmetologi totesi minulla olevan kaunis huulenkaari. Pillahdin itkuun ja halasin hämmästynyttä kosmetologia, jolloin saman tien saamani negatiivisen palautteen painoarvo universumissa väheni hiukan.

Palateriippuvaisena saan olla kiitollinen siitäkin, että elämääni on sattunut ihmisiä, jotka osaavat antaa palautteen kuin palautteen äärimmäisen taitavasti. Esimerkiksi poikani, joka tuolta samaiselta kosmetologireissulta palatessani katsoi itkuisia ja värjättyjä silmiäni pitkään ja kysyi varovasti: "Miten toi onnistui sun omasta mielestä?"