Sukkagate

Elämässä riittää vaikeita haasteita globaalilla, kansallisella, sosiaalisella, henkilökohtaisella, abstraktilla ja konkreettisella tasolla. Oikeasti vaikeat haasteet ovat vakavia, merkittäviä ja riipaisevia, sellaisia kuin nälänhätä, pakolaiskriisi, sairaudet ja köyhyys. Sitten on toisella tavalla, jotenkin kevyemmin, vaikeita haasteita, kuten monimutkaiset ihmissuhteet, laihduttaminen ja ammatinvalinta: eivät kuolemanvakavia, mutta vaikeita haasteita kuitenkin.

Ja sitten on sukkia.

Olisi naurettavaa ja mielipuolista väittää, että sukat yksinään olisivat vaikeita tai edes haasteita, eivätkä ne olekaan. Sukkien ei kuitenkaan juuri koskaan tulisi esiintyä yksinään ja siitä ne haasteet sitten alkavatkin. Lisäksi sukka - tai siis sukat - ovat sekä globaalisti, kansallisesti, sosiaalisesti että henkilökohtaisesti arkeen kietoutuvia asioita ja siinäkin mielessä paljon monimutkaisempia, kuin olemme tottuneet ajattelemaan.

Nykyään on trendikästä pysähtyä tarkastelemaan kriittisesti elämäntapojaan ja kulutustottumuksiaan, tapojaan ympäröidä itsensä ja kotinsa paitsi ihmisillä, myös esineillä. Blogit pursuavat ohjeita karsimisesta, kierrätyksestä, luopumisesta, järkeistämisestä ja yksinkertaistamisesta. Olet jo ehkä kuullut KonMarista, organisoijien ammattikunnasta ja Hyvän mielen vaatekaapista? Tai lukenut perheestä, joka sitoutui ostamaan vuoden aikana ainoastaan suomalaisia tuotteita? Tuttavapiiriisi kuuluu varmasti ainakin yksi henkilö, joka pelaa minimalistipeliä tai kieltäytyy ostamasta mitään uutena...ja niin edelleen.

Erittäin trendikästä, erittäin fiksua ja oikeasti erittäin mielenkiintoista. Ja myös aika haastavaa. Mitä uudempia ekologisen ja minimalistisen elämäntavan periaatteet ovat, sitä suurempi riski on järkyttyä, turhaantua ja ahdistua oman arkensa tarkastelusta. Mistä kaikki nämä tavarat ovat tulleet kotiini? Miksi ne ovat tulleet kotiini ja miksi ne ovat siellä edelleen? Miksi en osaa, halua tai voi luopua jonkun lapseni 20 sitten piirtämästä tikku-ukkelista tai kasetista, jolle nauhoitin sata vuotta sitten graduni haastattelut?

Yksi suurista järjestämisen guruista - Marie Kondo - kehottaa käymään kaikki kodin esineet läpi kategorioittain siten, että kotiin jäävien esineiden kriteerinä on niiden kyky tuottaa iloa. Kolme viikkoa kokeiltuani olen vakuuttunut siitä, että tämäntyyppisestä tutkimusretkestä omaan elämään ja sen kaappeihin on mahdollisuus selvitä tulematta hulluksi. Siitä voi jopa nauttia, oppia ja voimaantua. Pikkuhiljaa siitä voi tulla myös pysyvä elämäntapa. Ehdoton edellytys sille on kuitenkin se, että jossain vaiheessa on valmis kohtaamaan suhteensa sukkiin.

Koska itsetuntoni on suhteellisen hyvä ja olen nyt sukkani kohdannut, voin aivan avoimesti kertoa omasta - ihan normaalista ja siististä - kodistani löytyneen yhden päivän kartoituksen tuloksena satoja sukkia. Villasukkia, urheilusukkia, nylonsukkia, pörrösukkia, laskettelusukkia, unisukkia, pitsisukkia, polvisukkia, nilkkasukkia, lentosukkia, golfsukkia, vitsikkäitä sukkia ja varrettomia sukkia. Mustia, valkoisia, värillisiä, kuviollisia, värittömiä ja pahasti värjääntyneitä sukkia. Ohuita ja paksuja ja kaikkea siltä väliltä sukkia. Käytettyjä, pyykättyjä, viikattuja, vielä pakkauksissa olevia ja täysin kulahtaneita sukkia. (Eikä tähän siis lasketa sukkahousuja eikä niitä sukkahousuja, joissa ei edes ole sukkaa jatkeena vaan pelkät housut eli leggingsejä.)

Huomattavan suuri osa näistä sadoista sukista tuli vastaan ilman paria - havainto, joka avasi ensimmäisen kerran silmäni näkemään teoreettisen yhteyden sukkien ja vaikeiden haasteiden välille.

Sukkia löytyi kahden aikuisen, yhden lapsen ja kahden nuoren aikuisen (+ kumppaninsa) hengen taloudesta kaikkia kokoja välillä 36-45. Löytöpaikkoja oli kaikissa kolmessa kerroksessa, kaikissa huoneissa (paitsi keittiössä) ja säilytyspaikat vaihtelivat kaapeista ja laatikoista urheilukasseihin, golfbägeihin, pyykkikoreihin ja eri paikoissa esiintyviin vaatekasoihin. Jossain vaiheessa iltapäivää tajusin kauhukseni laskelmieni perustuvan valheelliseen oletukseen sukkien liikkumattomasta olemuksesta. Kaikkea muuta: jouduin todistamaan sukkien jatkuvaa, dynaamista kiertokulkua kodissani siten, että aamulla eteisestä pyykkikoriin siirtämäni pariton urheilusukka tuli minua vastaan jo alkuillasta kuopuksen huoneen vaatepinosta - edelleen parittomana. Sekosin laskuissani ja näin aika helposti riskin myös vakavampaan sekoamiseen.

Koska kyse kuitenkin oli vain sukista - ei oikeista vaikeista haasteista - ratkaisin kotini sukkagaten määrätietoisen prosessin tuloksena: Kokoa, poista/pese, parita, sijoita ja LAKKAA OSTAMASTA lisää sukkia. Kehitin myös systeemin, jolla sukat päätyvät pyykkikoriin, pesukoneeseen ja sieltä ulos vain parillisina ja kirjoitin sitä varten ohjeet kodinhoitohuoneen seinille ja laatikoihin sijoitettaviin lappuihin. Tällä hetkellä sukkia on suhteellisen vähän, niillä kaikilla on pari ja paikka - ja ne toden totta tuottavat iloa kauniisti viikattuina.

Systeemin lisäksi sukista olisi täysin mahdollista kehittää myös pakkomielle. Sen estämiseksi pohdin jo seuraavaa kategoriaa, jota alan käydä kodissani läpi. Ja tällä kertaa se tulee olemaan jotain sellaista, jolla ei tarvitse olla paria.