Järjestän aikani vuosikalenteriin, jossa on siellä täällä lomittain arkea, juhlaa, töitä ja lomaa, vapaa-aikaa ja aikapulaa. Vuoteni alkaa ympyrän yläosasta ja laskeutuu myötäpäivään alaspäin kohti kesäkuun loppua ja elokuussa alkaa ylämäki kohti vuoden loppua. Aika jakautuu kuukausiin, viikkoihin ja päiviin, joista omaan vuoteeni mahtuu eniten maanantaita.
Kaikkien aika ei kuitenkaan jäsenny samalla mallilla. Tiedossani on ihmisiä, joiden vuosi kulkee vastapäivään alas vasemmalle ja ihmisiä, joiden vuosi alkaa ympyrän alaosasta ja nousee jompaa kumpaa reittiä ylös kesäkuun loppua kohti. Yhdellä sukulaisella aika on jotenkin hevosenkengän muotoinen, mutta meillä on muitakin kommunikaatio-ongelmia. Joidenkin ihmisten aika ei osu ollenkaan ympyrän kehälle, vaan etenee lineaarisesti katsojasta eteenpäin tai taaksepäin. Lisäksi on olemassa joukoittain ihmisiä ja kansakuntia, joiden tulevaisuus ei ole edessä tai oikealla, vaan takana. Ja ihan perustellusti näin: tulevaisuutta ei voi tietenkään nähdä, vaan se jää selän taakse piiloon päinvastoin kuin menneisyys, joka asettuu siis näkyvänä silmien eteen. Joidenkin uskomusten mukaan taas ajassa ylöspäin menevät hyvät ihmiset ja alaspäin taas pahat.
Aika aiheuttaa arjessa ja ihmissuhteissa intohimoja ja ristiriitoja ehkä enemmän kuin mikään muu aihe. Ristiriitoja lisää se, että meillä on taipumus jakaa ja pilkkoa aikaa erilaisiin kategorioihin. Jaottelussa on se riski, että aikaa jaettaessa kokemus ajasta vähenee. Vähenevässä ajassa taas tuntee helposti olevansa väärässä ajassa ja väärässä paikassa. Mitä jos ajattelee työasioita vapaa-ajalla tai laatuajalla? Entä jos parisuhde käy mielessä toimistoaikana tai sattuu vastaamaan Wilma-viestiin iltapäivällä työajan puitteissa? Pitääkö oman ajan olla jotain muuta kuin sitä, mitä muutenkin haluaa tehdä töiden ja perheen lomassa?
Ajan jakaminen ja ajan eri kategorioissa pyristeleminen on tuottanut arkeemme merkillisen ilmiön - kiireen. Kiireestä on tullut itsestäänselvä asia, mikä on merkillistä siksi, että ei sitä ole olemassakaan. Pakko toistaa: kiirettä ei ole olemassakaan. On vain kokemus oman itsen olemisesta väärässä ajan kategoriassa. Tehän tiedätte: "En mä pysty ottamaan itselleni omaa aikaa, kun töissä ja lasten harrastuksissa on niin kiire."
Minulla on kaksi vahvaa, omakohtaista kokemusta ajasta. Olen siis ajan kokemusasiantuntija ja ajattelin siksi jakaa tähän loppuun pari fysiikan laeista riippumatonta kokemustotuutta ajasta.
Ensimmäinen kokemukseni liittyy Stephen Hawkingin ajatteluun, johon olen tutustunut erittäin suppeasti, mutta jonka siitä huolimatta pystyn kiteyttämään yhteen lauseeseen:
Meillä on kaikki aika maailmassa.
Siis kaikki aika, tässä ja nyt. Mielestäni Hawking onnistui kätkemään tämän kristallinkirkkaan totuuden hyvin hankaliin ja monimutkaisiin juonenkäänteisiin tuotannossaan, eikä välttämättä tullut huomanneeksi sitä edes itse. Siinä se nyt kuitenkin on: Helppo ja selkeä käsitys ajasta. Miten mielettömän vapauttavaa! Ihan kaikki aika maailmassa on tässä, riippumatta edes siitä muistammeko, huomaammeko tai ylipäänsä käytämmekö kaikkea maailman aikaa - siinä se nyt kuitenkin on. Historia, tulevaisuus, eilinen, huominen, menneisyys, kaikki edesmenneet ja tulevat sukupolvet - tässä ja nyt. Ihan pikkuisen pistää miettimään, kannattaako raastaa hiuksia päästään oman ajan jakamisen takia, kun käsissämme nyt kuitenkin on kaikki aika maailmassa.
Toinen kokemukseni ajasta on ehkä aavistuksen verran ristiriidassa tämän ensimmäisen kanssa, mutta mahtuu silti samaan maailmaan. Heräsin nimittäin muutama vuosi sitten keskellä yötä sydän säikähdyksestä jyskyttäen siihen, että tunsin ja tiesin eteneväni avaruudessa ajassa ilman, että edessäni oli mitään. Siis ei huomista, seuraavaa aamua, tulevaisuutta. Oli vain aika, jonka mukana elämäni meni eteenpäin.
Säikähdyksestä selvittyäni tajusin, että juuri tästä ajassa on kysymys: Et voi olla myöhässä mistään, koska tulevaisuuttasi ei ole olemassa ilman, että myös sinä olisit ehtinyt paikalle.
Olet tässä ja tässä on myös kaikki aika maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti